Tieteiskuvitelmien nousu suosioon
VUONNA 1982 amerikkalainen elokuvateollisuus toi markkinoille jotakin aivan uutta. Näytäntökauden 1982–83 suosituin ”elokuvaesiintyjä” ei ollut ihminen. Elokuvien historiaa käsittelevän kirjan The Illustrated History of the Cinema mukaan se oli E.T., merkillisen näköinen mutta jollain tapaa hellyttävä avaruusolento, joka esiintyi elokuvan E.T. The Extra-terrestrial pääosassa.
Tämä erikoinen esimerkki on vain yksi osoitus siitä, miten valtavan suosion tieteiskuvitelmat eli science fiction (scifi) – jolla tarkoitetaan tieteisromaaneja tai -elokuvia – ovat saaneet viime vuosina. Kun tieteiskirjallisuus aiemmin luokiteltiin kioskikirjallisuuteen kuuluvaksi ja sitä pidettiin yksinäisten ja haaveellisten ihmisten hengenravintona, siitä on nykyään tullut vakiintunut osa viihteen valtavirtaa. Mikä on ollut syynä sen suosion valtavaan kasvuun?
Ennen kuin vastaamme tähän kysymykseen, meidän täytyy tarkastella tieteiskuvitelmien historiaa. Ikimuistoisista ajoista saakka ihmiset ovat kertoneet mielikuvitukseen pohjautuvia tarinoita herättääkseen pelkoa, tehdäkseen vaikutuksen tai yksinkertaisesti viihdyttääkseen toisia. 1600- ja 1700-luvuilla Eurooppa kuitenkin astui tieteellisen ja aineellisen edistyksen aikakauteen. Monet alkoivat hyökätä perinteisiä käsityksiä ja auktoriteetteja vastaan. Tällaisen ilmapiirin vallitessa jotkut alkoivat pohtia sitä, millainen vaikutus tieteen eteenpäinmenolla olisi ihmiskuntaan tulevaisuudessa.
Tieteiskuvitelmien keksijästä ei ole täyttä varmuutta. 1600-luvulla kirjailijat Francis Godwin ja Cyrano de Bergerac kirjoittivat mielikuvitusromaaneja, joissa kerrotaan avaruusmatkoista. Vuonna 1818 ilmestynyt Mary Shelleyn kirja Frankenstein: Uusi Prometeus kertoo tiedemiehestä, joka kykeni luomaan elämää, ja niistä kauhistavista seurauksista, jotka siitä oli.
Jotkut kirjailijat käyttivät tällaista kaunokirjallisuuden lajia tuodakseen esiin ihmisyhteiskunnan epäkohtia. Kun Jonathan Swift teki pilkkaa 1700-luvun englantilaisesta yhteiskunnasta, hän kutoi satiirinsa sarjaksi kuvitteellisia matkakertomuksia. Tuloksena oli Gulliverin retket, pureva vertauskuvallinen kertomus, jota on sanottu tieteiskuvitelmien ”ensimmäiseksi kirjalliseksi mestariteokseksi”.
Yleisen käsityksen mukaan kirjailijat Jules Verne ja H. G. Wells ovat nykymuotoisen tieteiskirjallisuuden alullepanijoita. Vuonna 1865 Verne kirjoitti romaanin Maasta kuuhun, yhden erittäin monista menestysromaaneistaan. Vuonna 1895 ilmestyi H. G. Wellsin suosittu kirja Aikakone.
Kuvitelmista tulee todellisuutta
1900-luvun alussa tiedemiehet alkoivat tehdä joistakin näiden kirjailijoitten tulevaisuudenkuvitelmista todellisuutta. Kirjan Die Großen (Suurmiehiä) mukaan saksalainen fyysikko Hermann Oberth yritti monia vuosia toteuttaa Jules Vernen unelmaa miehitetystä avaruuslennosta. Oberth loi laskelmillaan avaruuslentojen tekemiselle tieteellistä perustaa. Hän ei kuitenkaan ollut ainut tiedemies, johon tieteiskirjallisuus oli tehnyt vaikutuksen. Kuuluisa tieteiskirjailija Ray Bradbury selittää: ”Wernher von Braun kollegoineen Saksassa ja kaikki Houstonissa ja Cape Kennedyssä lukivat H. G. Wellsiä ja Jules Verneä ollessaan lapsia. He päättivät, että kun heistä tulisi isoja, he tekisivät kaikesta lukemastaan täyttä totta.”
Tieteiskirjallisuus on ollut lähtökohtana jopa teknisille keksinnöille monilla aloilla. René Oth väittää kirjassaan, että on vain vähän ”sellaisia keksintöjä ja löytöjä, joista tieteiskirjallisuus ei olisi puhunut jo kauan edeltäpäin”. Sukellusveneet, robotit ja miehitetyt raketit olivat kaikki tuttuja tieteiskirjallisuudesta jo kauan ennen kuin niistä tuli todellisuutta. Tieteiskirjailija Frederik Pohl väittääkin, että ”tieteiskirjallisuuden lukeminen avartaa ajattelua”.
Kaikki tieteiskuvitelmat eivät luonnollisestikaan pohjaudu tieteeseen. Todellisuudessa jotkin suosituimmista tieteiskirjoista ja -elokuvista ovat niin sanotusti erilaisia tieteisfantasioita. Jos tieteiskuvitelmille on tunnusomaista tieteellinen uskottavuus, niin fantasiatarinoille ei aseta rajoja mikään muu kuin niiden kirjoittajien mielikuvitus. Niihin on voitu punoa mukaan jopa magiaa ja noituutta.
Miten luotettavia ovat sitten tieteiskuvitelmien tarjoamat tulevaisuudenkuvat? Ovatko kaikki tieteiskuvitelmat lukemisen tai katsomisen arvoisia? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavissa kirjoituksissa.
[Kuva s. 3]
Kiinnostuksen herääminen avaruuslentoja kohtaan on suuressa määrin Jules Vernen romaanin ”Maasta kuuhun” ansiota
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Avaruuslaiva: General Research Division/The New York Public Library/Astor, Lenox and Tilden Foundations