Kuinka paha on kirkon jakautuminen?

”KUIN suuri, pelästynyt perhe vanhassa, ränsistyneessä talossa, jonka etuseinä on yhtäkkiä romahtanut, ja oikeastaan joka huoneessa näyttää olevan menossa riita – tamburiinia hakkaavat Jeesuksen lapset kiljuvat mustiin silkkipukuihin sonnustautuneille tyylikkäille anglokatolisille homoseksuaaleille.” (The Sunday Times, Lontoo, 11.4.1993.)

Tämä perhe on Englannin kirkko. Riita koskee naisten hyväksymistä papeiksi. Tuo kärjistetty kuvaus vakavasta eripuraisuudesta soveltuu yhtä hyvin koko kristikuntaan. Koska ortodoksisen kirkon patriarkat sekä paavi ovat tuominneet päätöksen sallia naispappeus, on lopputuloksena erään raportin mukaan se, että ”unelma jälleenyhdistymisestä muun kristikunnan kanssa on kauempana kuin koskaan”.

Kuinka jakautunut kirkko on?

Kuten Matteuksen 7:21:ssä kerrotaan, Jeesus Kristus sanoi, että monet tunnustaisivat uskovansa häneen Herrana mutta eivät kuitenkaan tekisi hänen ”Isänsä tahtoa”. Maclean’s-lehdessä huomautetaan: ”Pelastusta etsiville Matteuksen lukijoille voitaisiin antaa anteeksi sekaannus siitä, mikä Jumalan tahto oikeastaan on, kun kerran kristityt ja heidän kirkkonsa ovat niin perusteellisen eri mieltä kysymyksestä.” Kanadalaisten keskuudessa suoritetun mielipidemittauksen perusteella lehdessä pääteltiin, että ”Kanadan kristittyjen uskonkäsityksissä ja tavoissa [on] valtavia eroja – niitä on todellisuudessa enemmän minkä tahansa erillisen kirkkokunnan jäsenten kesken kuin itse kirkkokuntien välillä”.

Mielipidemittauksen mukaan 91 prosenttia katolilaisista hyväksyy raskauden ehkäisyn, vaikka heidän kirkkonsa tuomitsee sen; 78 prosentin mielestä naisten pitäisi päästä papeiksi; ja 41 prosenttia hyväksyy abortin ”joissakin olosuhteissa”. Eri kirkkokuntien sisäinen erimielisyys ”lukuisista teologisista kysymyksistä”, sanotaan Maclean’s-lehdessä, ”korostaa jakaumia, jotka hajottavat valtavirtauksen kirkkoja”.

Kahdet mittapuut

Moraalikysymyksistä on olemassa kahdenlaisia mittapuita samoin kuin keskenään ristiriitaisia mittapuita. Jotkut väittävät kannattavansa Raamatun periaatteita, mutta toiset pitävät niitä pilkkanaan. Oliko esimerkiksi Toronton Metropolitan-kirkossa suoritettu kahden lesbolaisen ”vihkiminen” Jumalan tahdon mukaista? Näin osapuolet nähtävästi ajattelivat. ”Haluamme juhlia rakkauttamme julkisesti ja Jumalan edessä”, he sanoivat.

Muuan kolumnisti kysyi, miten oli mahdollista, että ”katolinen arkkipiispa, jolle oli jätetty valitus toisensa jälkeen, siirsi pedofiilisiä pappeja toiseen kuoripoikien ryhmään”. Pappi Andrew Greeley arvelee, että 2 000–4 000 pappia on saattanut käyttää hyväkseen 100 000:ta alaikäistä uhria, eikä asialle ole useinkaan tehty juuri mitään.

Eripurainen kirkko tuottaa eripuraisia ihmisiä. Balkanilla niin serbialaiset kuin kroatialaisetkin ”kristityt” ajattelevat, että Kristus on heidän kanssaan ”oikeutetussa” sodassa. Monet kantavat krusifiksia mukanaan taisteluissa; kertoman mukaan eräs mies ”piti krusifiksia aina suussaan, kun taistelu kävi kuumimmillaan”.

”Ettei keskuudessanne olisi jakaumia”

On totta, että Raamattu jättää jotkin kysymykset omantunnon asioiksi, mutta sen ei pitäisi synnyttää tällaista jakaumaa. Apostoli Paavali toteaa selvästi: ”Minä kehotan teitä, – – että puhuisitte [ja toimisitte] kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia.” (1. Korinttolaisille 1:10; Efesolaisille 4:15, 16.)

Rehellinen silmäys ”kristillisyyteen” noin kaksituhatta vuotta sen jälkeen, kun apostoli Paavali kirjoitti nuo sanat, herättää hyvin vakavia kysymyksiä. Miksi ”kristityt” ovat niin jakautuneita? Voiko tällainen jakautunut kirkko pysyä pystyssä? Tuleeko milloinkaan yksimielistä kristikuntaa? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuva s. 3]

Abortin vastainen pappien mielenosoitus

[Lähdemerkintä]

Kannessa ja yllä: Eleftherios/Sipa Press