Lahjoja kuninkaille

”Tähdistäennustajia tuli itäisiltä seuduilta – –. He avasivat myös aarteensa ja antoivat sille [lapsukaiselle] lahjoja: kultaa ja suitsutuspihkaa ja mirhaa.”(Matteus 2:1, 11)

MILLAISEN lahjan sinä valitsisit jollekin hyvin tärkeälle henkilölle? Raamatun aikoina jotkin mausteet ja tuoksuyrtit olivat yhtä arvokkaita kuin kulta, joten niitä annettiin lahjaksi jopa kuninkaille.a Niinpä kaksi niistä lahjoista, joita tähdistäennustajat antoivat ”juutalaisten kuninkaalle”, oli hyväntuoksuisia aineita (Matteus 2:1, 2, 11).

Raamatussa kerrotaan lisäksi, että kun Saban kuningatar vieraili Salomon luona, ”hän antoi kuninkaalle satakaksikymmentä talenttia kultaa ja palsamiöljyä hyvin suuren määrän ja kallisarvoisia kiviä, eikä koskaan ollut tullut sellaisen palsamiöljyn kaltaista, jonka Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle”b (2. Aikakirja 9:9). Myös kuninkaat lähettivät Salomolle hyvän tahdon eleenä palsamiöljyä (2. Aikakirja 9:23, 24).

Miksi mausteet, tuoksuyrtit ja muut niiden kaltaiset tuotteet olivat Raamatun aikoina niin arvostettuja ja kalliita? Ne olivat tärkeitä monilla elämänalueilla: kauneudenhoidossa, uskonnollisissa toimituksissa ja kuolleiden hautaamisessa. (Ks. tekstiruutu ”Mausteiden ja tuoksuyrttien käyttö Raamatun aikoina”.) Mausteet olivat kalliita paitsi kovan kysynnän myös kuljetuksesta ja kaupankäynnistä koituvien kulujen vuoksi.

HALKI ARABIAN NIEMIMAAN AAVIKOIDEN

Raamatun aikoina jotkin maustekasvit ja tuoksuyrtit kasvoivat Jordaninlaaksossa. Osa oli kuitenkin tuotava ulkomailta. Raamatussa mainitaan lukuisia hyväntuoksuisia kasvituotteita. Tunnetuimpia ovat esimerkiksi sahrami, aaloe, palsami, kaneli, suitsutuspihka (olibaanihartsi) ja mirha. Yleisiä ruokamausteita olivat muun muassa kumina, minttu ja tilli.

Mistä nämä eksoottiset tuotteet tulivat? Aaloeta, kassiaa ja kanelia oli saatavilla nykyisen Kiinan, Intian ja Sri Lankan alueella. Etelä-Arabiasta Somaliaan ulottuvan aavikkoalueen puista ja pensaista saatiin muun muassa mirhaa ja suitsutuspihkaa. Nardus oli hieno intialainen, Himalajalta saatava tuote.

Monet tällaiset tuotteet oli kuljetettava Israeliin Arabian kautta. Osittain tämän vuoksi Arabia nousi toisella ja ensimmäisellä vuosituhannella eaa. ”hallitsevaan asemaan idän ja lännen välisessä kaupankäynnissä”, kerrotaan kirjassa The Book of Spices. Etelä-Israelista Negevin alueelta löytyneet muinaiset kaupungit, linnoitukset ja karavaanien pysähdyspaikat ilmaisevat, mitä reittejä maustekauppiaat kulkivat. Ne kertovat myös ”erittäin tuottoisasta kaupasta, jota käytiin – – Etelä-Arabian ja Välimeren alueen välillä”, toteaa Unescon maailmanperintökeskus.

”Mausteet ja tuoksuyrtit olivat erittäin suosittua kauppatavaraa, koska ne olivat arvokkaita, ne veivät vähän tilaa ja niiden kysyntä oli vakaata.” (The Book of Spices.)

Aromaattisilla kasvituotteilla lastatut karavaanit matkasivat säännöllisesti noin 1 800 kilometrin matkan Arabian halki (Job 6:19). Raamatussa mainitaan ismaelilaiskauppiaiden karavaani, joka kuljetti ”ladaania ja palsamia ja hartsipitoista kuorta” Gileadista Egyptiin (1. Mooseksen kirja 37:25). Jaakobin pojat myivät veljensä Joosefin orjaksi näille kauppiaille.

”KAIKKIEN AIKOJEN VARJELLUIN LIIKESALAISUUS”

Suurin osa maustekaupasta oli arabikauppiaiden hallinnassa satojen vuosien ajan. Heillä oli lopulta yksinoikeus tuoda Aasiasta kassiaa, kanelia ja muita vastaavia tuotteita. Hillitäkseen Välimeren alueen kauppiaiden intoa luoda suoria kauppasuhteita itään arabialaiset levittivät mielikuvituksellisia tarinoita vaaroista, joita mausteiden hankkimiseen liittyi. Se, mistä mausteet olivat peräisin, oli ”luultavasti kaikkien aikojen varjelluin liikesalaisuus”, kirjassa The Book of Spices sanotaan.

Millaisia tarinoita arabialaiset levittivät? 400-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen historioitsija Herodotos kuvaili kertomuksia pelottavista linnuista, jotka rakensivat pesänsä kanelipuun kaarnasta luoksepääsemättömille kalliojyrkänteille. Tämän kalliin mausteen saamiseksi jyrkänteen juurelle pantiin suuria lihapaloja. Ahnaat linnut raahasivat pesäänsä niin paljon lihaa, että pesät putosivat maahan, jolloin kanelipuun kaarnan palat voitiin koota nopeasti ja myydä sitten kauppiaille. Tällaiset kertomukset levisivät laajalti. Kirjassa The Book of Spices sanotaan, että koska mausteiden keräämisen väitettiin olevan vaarallista, kanelin myyntihinta oli erittäin korkea.

Lopulta arabialaisten salaisuus paljastui ja he menettivät monopolinsa. Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Egyptin Aleksandriasta tuli suuri satamakaupunki ja mausteiden ja tuoksuyrttien kaupan keskus. Kun merenkulkijat oppivat hyödyntämään Intian valtameren monsuunituulia, roomalaiset laivat saattoivat purjehtia Egyptin satamista Intiaan. Ylellisiä aromaattisia tuotteita oli nyt tarjolla paljon runsaammin, ja niiden hinta laski.

Nykyään mausteet eivät ole likimainkaan yhtä arvokkaita kuin kulta, ja tuskin kukaan antaisi niitä lahjaksi kuninkaalle. Miljoonat ihmiset kautta maailman kuitenkin käyttävät mausteita ja tuoksuyrttejä parfyymeissa ja lääkkeissä sekä tietenkin lisäämään ruoan makua ja luonnetta. Houkuttelevien aromiensa ansiosta ne ovat edelleen yhtä suosittuja kuin tuhansia vuosia sitten.

a Raamatussa vastineilla ”mauste” ja ”tuoksuyrtti” käännettyjä alkukielen sanoja käytettiin pääasiassa kasvituotteista, jotka olivat hyväntuoksuisia, ei ruokamausteista.

b ”Palsamiöljy” viittaa puista ja pensaista saataviin aromaattisiin öljyihin tai hartseihin.

Mausteiden ja tuoksuyrttien käyttö Raamatun aikoina

Voiteluöljy ja pyhä suitsuke. Jehova antoi Moosekselle voiteluöljyn ja pyhän suitsukkeen valmistusohjeet. Molemmat sisälsivät neljää hyväntuoksuista ainetta. (2. Mooseksen kirja 30:22–25, 34–38.) Joidenkin pappien erityisenä tehtävänä oli valmistaa voiteluöljyä tai valvoa öljyn ja suitsukkeen käyttöä (4. Mooseksen kirja 4:16; 1. Aikakirja 9:30).

Hajusteet ja voiteet. Ne, joilla oli varaa, käyttivät hyväntuoksuisia jauheita parfymoidakseen kotinsa, vaatteensa, vuoteensa ja kehonsa (Ester 2:12; Sananlaskut 7:17; Laulujen laulu 3:6, 7; 4:13, 14). Lasaruksen sisar Maria kaatoi erittäin kallista ”hyvänhajuista öljyä, aitoa nardusta” Jeesuksen hiuksiin ja jalkoihin. Pieni pullo ”aitoa nardusta” saattoi maksaa jopa vuoden palkan verran. (Markus 14:3–5; Johannes 12:3–5.)

Ruumiin valmistelu hautaamista varten. Nikodemos toi ”mirhaa ja aaloeta” valmistellakseen Jeesuksen ruumiin hautaamista varten (Johannes 19:39, 40). Lisäksi jotkut Jeesuksen opetuslapset valmistivat ”tuoksuyrttejä ja hyvänhajuisia öljyjä” ja veivät ne haudalle (Luukas 23:56–24:1).

Maustaminen. Israelilaiset käyttivät mausteita todennäköisesti kala- ja liharuokien höystämiseen sekä viinin maun vahvistamiseen (Laulujen laulu 8:2).

Kaksi Jeesukselle tarjottua aromaattista ainetta

Suitsutuspihka eli olibaanihartsi ja mirha ovat kumihartsia, jota saadaan tekemällä viiltoja pienten puiden tai piikkipensaiden runkoon.

Olibaanihartsia tuottavia puita kasvoi Arabian etelärannikolla. Mirhaa tuottavat pensaat menestyivät nykyisen Somalian ja Jemenin puoliaavikoilla. Sekä olibaanihartsia että mirhaa pidettiin suuressa arvossa tuoksunsa vuoksi. Jehova itse määräsi, että niitä tuli käyttää hänen palvonnassaan. Mirha oli pyhän voiteluöljyn ja olibaanihartsi pyhän suitsukkeen ainesosa (2. Mooseksen kirja 30:23–25, 34–37). Niiden käyttötapa oli kuitenkin erilainen.

Olibaanihartsia, jota käytettiin yleensä suitsukkeena, piti polttaa hyvän tuoksun aikaansaamiseksi. Sen sijaan mirhaa, pensaista tai puista saatavaa hartsia, käytettiin sellaisenaan. Mirha mainitaan Jeesusta koskevissa kertomuksissa kolme kertaa. Hän sai sitä lahjaksi lapsena (Matteus 2:11), sitä tarjottiin hänelle kivun lievittämiseksi hänen riippuessaan paalussa (Markus 15:23), ja se oli yksi niistä aineista, joita käytettiin hänen ruumiinsa valmistelemiseksi hautaamista varten (Johannes 19:39).