Argentiinan kirkko järkkyy sisäpuolelta

Herätkää!-lehden Argentiinan-kirjeenvaihtajalta

TÄMÄ Etelä-Amerikan maa kärsii myös siitä levottomuudesta ja väkivallasta, joka on meidän aikanamme niin yleistä kaikkialla maailmassa. Nykyisenä aikana tämä ei tietenkään ole erityisen hämmästyttävää.

Mutta monet täällä Argentiinassa eivät tiedä, mitä ajatella, kun lukuisia erilaisissa asemissa olevia roomalaiskatolisen kirkon pappeja syytetään kiihotuksesta ”ryöstöön, varastamiseen, väkivaltaan, kaappauksiin, rikosten tekoon, veriseen taisteluun, sekasortoon. . . . Ja kaikki tuo tapahtuu kristillisyyden, evankeliumien ja Jeesuksen Kristuksen nimessä.”

Tällainen syytös esitettiin raportissa, jonka nimenä oli ”Argentiinan pappien julistus”. Asiakirjan oli allekirjoittanut 140 tunnettua katolisen kirkon pappismiestä.

Onko tilanne todella niin paha täällä Argentiinassa? Keitä ovat ne katolisen kirkon papit, jotka ovat ”erilaisista arvoasteista ja erilaisiin asemiin sijoittuneita” ja joita syytetään kiihotuksesta ”kaappauksiin, rikosten tekoon, veriseen taisteluun, sekasortoon”? Miksi heitä syytetään sellaisista väärinteoista? Mihin toimenpiteisiin kirkko on ryhtynyt? Entä miten tavallinen argentiinalaiseen kirkkoon kuuluva suhtautuu tähän kaikkeen?

Kriisiin johtaneet tapahtumat

Tuollaisiin syytöksiin johtaneet tapahtumat ovat olleet kehittymässä jo jonkin aikaa. Mutta hiljattain ne ovat tulleet tunnetuiksi terroristien suorittamien julmien murhien takia.

Buenos Airesissa ilmestyvän Herald-lehden eräässä pääkirjoituksessa sanottiin: ”Kuluneina neljänätoista kuukautena kolme huomattavaa argentiinalaista on salamurhattu kylmäverisesti. . . . Argentiinan vaikutusvaltaisin ammattiyhdistysjohtaja Augusto Vandor viime vuoden [1969] kesäkuussa; kaappaajien 31. toukokuuta [1970] suorittama entisen presidentin Pedro Aramburun surmaaminen ja José Alonson [erään toisen ammattiyhdistysjohtajan] murha”, joka tapahtui melko hiljattain.

Mitä tekemistä tällä on katolisen kirkon pappien kanssa? Julkisessa lehdistössä todetaan niiden liittyvän toisiinsa. Siete Dias -lehti sanoi: ”Se, että papeilla otaksutaan olleen osuutta . . . kenraali Aramburun salamurhaan, aiheuttaa salaisia kokouksia Argentiinan kirkon helmassa . . . jotta tutkittaisiin äärimmäisyysaatteen vaikutusta papiston keskuudessa.”

Monsignore Juan Carlos Aramburu (jota ei tule sekoittaa salamurhattuun entiseen presidenttiin Pedro Aramburuun) myönsi murheellisena: ”Valitettavasti ovat viimeaikaiset yleisessä tietoisuudessa olevat tapahtumat panneet koetukselle papillisen tehtävän tärkeän arvon, tehtävän olla rakkaudelle perustuvan ’ihmiskunnan ykseyden’ rakentajia, ja vaikuttaneet siihen.” Ja entinen sisäasiainministeri Guillermo Borda sanoi: ”Maassa ilmenneissä viimeaikaisissa hillittömyyden ja väkivallan purkauksissa on kirkon äärimmäinen siipi käyttänyt painostusta, jota minulla on hyvä halu kutsua ratkaisevaksi.”

”Kolmas maailma -liike”

Ketkä sitten muodostavat pappien ryhmän, jota syytetään väkivaltaan ja levottomuuteen kiihottamisesta? Viimeksi kuluneiden vuosien aikana heitä on kutsuttu ’edistyksellisiksi’, ’kapinallisiksi’ ja nyt heidät tunnetaan hyvin ”Kolmas maailma -liikkeen” pappeina. Liike on saanut nimensä Medellinin (Kolumbia) julistuksesta, jonka antoi kahdeksantoista ’edistyksellistä’ piispaa, jotka vaativat perustettavaksi ’kolmannen maailman’, joka ei alistu kapitalismin eikä kommunismin alaisuuteen.

Vastauksena kysymykseen, jonka Periscopio-niminen julkaisu (nyt Primera Plana) lähetti, papit Jorge Vernazza, Héctor Botán, Rodolfo Ricciardelli ja Domingo Bresci, kaikki Kolmas maailma -liikkeeseen kuuluvia, tekivät seuraavan huomautuksen: ”Väkivallasta puhuttaessa on ehdottomasti erotettava sortajan väkivalta ja sorrettujen väkivalta: edellinen on epäoikeudenmukaista ja tuomittavaa, jälkimmäinen voi olla ainoa keino vapautua epäoikeudenmukaisesta hyökkäyksestä ja on silloin oikeutettu puolustus.” Väkivalta on siis hyväksytty asia.

Buenos Airesissa ilmestyvä Herald-lehti kutsuu 40-vuotiasta argentiinalaista pappia Carlos Mujicaa Kolmas maailma -liikkeen ”pääedustajaksi”. Hän toimii teologian professorina Buenos Airesin tunnetussa Savior’s-yliopistossa. Hän väittää, että katolisessa kirkossa kuluneina kymmenenä vuotena tapahtuneet muutokset ovat ”peruuttamattomia” ja että pappien täytyy ponnistella, jotta saadaan aikaan poliittinen ja sosiaalinen muutos. Hän totesi, että Vietnamin sodalla oli suunnaton vaikutus yleisen mielipiteen muodostumiseen, ja erityisesti nuorten ollessa kysymyksessä, koska he näkevät sen suurena vääryytenä. Hän luettelee muita latinalaisessa Amerikassa sattuneita tapahtumia, kuten Kuuban vallankumouksen ja Pohjois-Amerikan laivaston Dominikaaniseen tasavaltaan suorittaman maihinnousun, ja sanoo niiden vaikuttavan monien poliittisten mielipiteiden muuttumiseen. Hän sanoo siitä aiheutuvan ”tiettyä lähentymistä sosialismiin”.

Tämän vuoksi papit kannattavat liikettä, joka toimii saadakseen aikaan poliittisen ja sosiaalisen muutoksen tarpeen vaatiessa jopa väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Entä kuinka paljon sellaisia pappeja on Argentiinan kirkossa? Mujican mukaan heidän määränsä lisääntyy päivä päivältä.

Toiset papit myöntävät tämän. Noin 140 tunnetun papin ryhmä, joka julkaisi ”Argentiinan pappien julistuksen”, huomautti: ”Tässä on joukko pappeja – vuosi vuodelta lukuisampia, erilaisista arvoasteista ja erilaisiin asemiin sijoittuneita – joiden havaitaan päättäneen muuttaa kirkon, kristillisyyden ja itse Jeesuksen Kristuksenkin kuvaa.” Näin ollen itse kirkko tunnusti, että Kolmas maailma -liike pappien keskuudessa kasvaa.

Monien kirkon virkailijoiden ja myös poliittisten piirien kannalta katsottuna Kolmas maailma -liikkeen ajatukset näyttävät olevan lähellä marxilaisuutta, elleivät suorastaan marxilaisia.

Kriisin huippu

Entisen presidentin Aramburun kaappaaminen ja murha saattoi ’liikkeen’ suuriin vaikeuksiin. Analisis-lehti huomautti: ”Taistelevien katolilaisten osallistuminen Aramburun salamurhaan ja se, että pappien otaksuttiin osallistuneen terroristien toimintoihin, ovat ilmeisesti kiihdyttäneet kirkon sisällä käytävää taistelua.”

Entinen presidentti Aramburu kaapattiin 29. toukokuuta 1970 ja hänen ruumiinsa löydettiin haudattuna kalkkihautaan 16. heinäkuuta. Hänen katoamisensa ja tietämättömyys hänen olinpaikastansa aiheuttivat paljon juonitteluja ja mullistuksia maassa tuona aikana. Kolmas maailma -liikettä syytettiin siitä, että se oli ollut yhteydessä Aramburun murhaajiin.

Monissa virallisissa piireissä herätti todella suuttumusta se, että papit Hernán Benítez ja Carlos Mujica olivat virallisesti läsnä kahden sellaisen miehen hautajaisissa, joiden epäiltiin olleen Aramburun surmaajia ja jotka saivat surmansa kahakoidessaan poliisin kanssa. Hautajaisissa papit puhuivat hyvää näistä vainajista. Mujica kutsui heitä ”veljikseni” ja ylisti heitä seurattavina esimerkkeinä nuorille taistelussa ”oikeudenmukaisen yhteiskunnan” saavuttamiseksi. Kaksi muuta pappia oli läsnä jumalanpalveluksessa.

Tämän johdosta papit Benítez ja Mujica pidätettiin ja heitä syytettiin kapinaa lietsovan opin levittämisestä ja poliittisten rikosten ylistämisestä. Myöhemmin heidät vapautettiin todisteiden puuttumisen vuoksi. Mutta La Prensa -lehden tuomitsevassa pääkirjoituksessa sanottiin: ”Kun sanotaan kaappauksen ja murhan johdosta etsintäkuulutetuista . . . ’että tämä uhri on esimerkkinä kansalle’, niin se merkitsee kansan yllyttämistä väkivaltaan ja rikollisuuteen ja sitä, että halutaan esittää mitä hirvittävimmät teot kauniilta näyttäviltä ja kelvollisilta. Tätä vaarallista yllytystä kutsutaan rikollisuuden suosimiseksi tai ylistämiseksi.” Lehti lisäsi: ”Yllättyneisyys johtaa ällistyneisyyteen, kun tuollaiset ylistykset lähtevät niiden suusta, jotka ovat omaksuneet uskonnollisen uran julistaakseen rauhaa sieluille, juurruttaakseen oikeudenmukaisuutta ja saarnatakseen lähimmäisenrakkautta.”

Vaikka jotkut olivat taipuvaisia sanomaan, että koko Kolmas maailma -liikettä ei tule tuomita sen muutamien jäsenten tekojen perusteella, niin toisista tuntui, että olisi vaikeata ajatella muulla tavoin. Miksi niin? Koska sen pääedustajat ja muut papit itsepintaisesti ovat yhteydessä sissijärjestöön, joka on ylpeänä väittänyt olevansa vastuussa kylmäverisistä murhista.

Kaikesta tästä on ollut seurauksena kriisi täkäläisessä kirkossa. Pappien rivit ovat pahoin jakaantuneet. Monsignore Aramburu tunnusti tämän, sillä maan papistolle osoittamassaan kirjeessä hän sanoi: ”Ei ole järkevää eikä sopivaa, että ulkopuolisen myrskyn piestessä taloa myös sisäpuolella muodostetaan liike . . . joka horjuttaa sen perustusta.” Hän sanoi itse asiassa, että monet ulkopuoliset voimat repivät kirkkoa, mutta että nyt itse kirkon sisäpuolella oli mahtavia voimia, jotka myös repivät sitä ja horjuttavat kirkkoa perustuksia myöten.

Kun hallituksen viranomaiset yrittivät saada kirkon hierarkian rankaisemaan Kolmannen maailman kapinallisia pappeja ja estämään heitä suorittamasta virantoimitusta, korkea kuuria näyttää päättäneen olla tekemättä sitä sillä perusteella, että se ’jakaisi kirkon kahtia’. Mutta niin näyttää kaikesta huolimatta jo tapahtuneen.

Argentiinalaisten suhtautuminen

Miten tavallinen Argentiinan katolilainen suhtautuu kaikkeen tähän?

Jo ennen nykyistä kriisiä monet katoliaiset olivat etääntyneet papistosta. Nyt yhä useammat ovat entistä vieraantuneempia. Jotkut sanovat: ”Olen katolilainen, mutta omalla tavallani.” Toiset julistavat: ”Olen katolilainen, mutta en katso, että minun on pakko käydä kirkossa.” Jotkut taas sanovat: ”Olen katolilainen, mutta minulla ei ole mitään tekemistä pappien kanssa.”

Kun Jehovan todistajat kävivät erään naisen luona, hän sanoi heille: ”Olen suuresti loukkaantunut kirkkoon. Perheeni on perinteen mukaan katolilainen. Äitini kuoli oudolla tavalla; emme koskaan voineet saada täysin selville hänen kuolemansyytään. Sen vuoksi emme voineet saada pappia suorittamaan siunausta hänen hautajaisissaan siitä huolimatta, että hän oli ollut moitteeton ihminen. Kuitenkin kaksi huomattavaa pappia oli läsnä noiden kahden terroristin hautajaisissa ja puhui heistä esimerkkeinä nuorille. En usko tämän jälkeen koskaan enää astuvani jalallani katoliseen kirkkoon.”

Tämän saman naisen täti on nunna. Hän on jo melko iäkäs, ja hän kertoi veljentyttärelleen, että ”ihmisten asenne pappeihin masentaa häntä kovasti”. Hän on myös sitä mieltä, että vihamielisyys on voimistunut muutamina viime vuosina, kuten näkyy pienissä yksityiskohdissakin. Hän on huomannut esimerkiksi, että nyt harvoin kukaan tarjoaa hänelle istumapaikkaa, kun hän matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa, vaikka hän on nainen, iäkäs ja nunna. Kuitenkin vuosia sitten seisten matkustava nunna oli harvinainen näky. Hän valitti myös: ”Alkaa olla melko sietämätöntä joutua samastetuksi katolisten pappien kanssa.”

Tietysti monet argentiinalaiset yhä käyvät kirkossa ja antavat sille tukensa. Mutta yhä useammat eivät käy. Ja kun Jehovan todistajat käyvät ihmisten luona raamatullisessa opetustyössään, yhä useammat ilmaisevat olevansa halukkaita keskustelemaan Raamatusta heidän kanssaan. Monet kuuntelevat nyt tarkkaavaisesti ja nauttivat Jehovan todistajien heidän kodeissaan johtamista ilmaisista raamatullisista kursseista, jotka on tarkoitettu ihmisten auttamiseksi.

Katolinen kirkko on epäilyksettä suurissa vaikeuksissa täällä Argentiinassa. Nuo vaikeudet heijastavat niitä maailmanlaajuisia ongelmia, joita kirkolla on. Kaikkialla arvostellaan sen oppeja, organisatorisia menetelmiä ja sen suhtautumista hallinnollisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin. Tämä arvostelu ei tule ainoastaan ulkopuolisten, ei-katolilaisten taholta, vaan nyt kirkkoa raastetaan sisältä päin, sen oman papiston ja seurakuntalaisten taholta.