Mitä Yhdistyneissä kansakunnissa on tekeillä?
YHDISTYNEISSÄ KANSAKUNNISSA on tekeillä jotakin erikoista. Meneillään oleva yllättävä tapahtumainkehitys tulee lopulta vaikuttamaan sinunkin tulevaisuuteesi. Maailman johtajat suhtautuvat tähän kehitykseen hyvin toiveikkaasti. Ajatellaanpa vaikka sitä mitä he ovat sanoneet:
”Neljäkymmentäviisi vuotta syntymänsä jälkeen, oltuaan pitkään halvaantuneena, [Yhdistyneet kansakunnat] on kehittymässä silmiemme edessä ja nousemassa esiin todellisena tuomarina, joka selittää lakia ja pyrkii panemaan sen täytäntöön.” – Ranskan presidentti François Mitterrand puheessaan, jonka hän piti YK:n yleiskokoukselle sen 45. istuntokaudella, 24. syyskuuta 1990.
Samassa yleiskokouksessa entinen Neuvostoliiton ulkoministeri Eduard Ševardnadze totesi, että ”kukaan ei voi pidätellä tyytyväisyyttään [YK:n] turvallisuusneuvoston ennenkuulumattoman yksimielisyyden johdosta. – – [Yhdistyneiden kansakuntien] järjestön jäsenten asenne antaa turvallisuusneuvostolle valtuudet mennä niin pitkälle kuin maailmanrauhan edut tulevat vaatimaan.”
Muutaman päivän kuluttua tuli Yhdysvaltain presidentin George Bushin vuoro puhua YK:n yleiskokoukselle. Hänen näkemänsä muutokset saivat hänet sanomaan: ”Vuodesta 1945 lähtien meidän ei ole ollut todellisuudessa mahdollista käyttää Yhdistyneitä kansakuntia sille tarkoitetulla tavalla: kansojen välisen kollektiivisen turvallisuuden keskuksena.” Hän sanoi näin sen takia, että ”Yhdistyneet kansakunnat on reagoinut suorastaan historiallisen yksimielisesti ja päättäväisesti” Persianlahden kriisiin. ”Ensi kerran YK:n turvallisuusneuvosto on alkanut toimia sille tarkoitetulla tavalla.” Hän sanoi myös: ”Yhdistyneet kansakunnat voi auttaa uuden aikakauden luomisessa”, jos sen jäsenet ’luopuvat hirvittävistä aseistaan’. Näin toimiessaan se voi saattaa päätökseen ”historiallisesti merkittävän pyrkimyksen kohti uutta maailmanjärjestystä ja pitkää rauhan aikakautta”.
Yleiskokouksen puheenjohtajana toiminut Guido de Marco oli yhtä toiveikas. Hän julisti innostuneesti: ”Uusi, ystävyydelle ja suurvaltojen yhteistyölle rakentuva järjestelmä siintää jo näköpiirissä. – – Tällainen kehitys on antanut uutta pontta Yhdistyneille kansakunnille.” Hänen mukaansa ”yleiskokouksen asema kansojen välisten keskustelujen ja neuvottelujen polttopisteenä on vahvistunut vaikuttavasti”. Tämän johdosta hän sanoi vielä: ”Maailmaa ei enää varjosta uhkaavasti Harmagedon, jonka ideologioitten välinen kilpailu voisi synnyttää.”
Mitä on ollut se ”tällainen kehitys”, joka nopeasti on nostanut Yhdistyneet kansakunnat asemaan, jossa sillä on kauan kaivattua arvo- ja vaikutusvaltaa? Mitä sellaista on tämän optimismin takana, mikä on saanut maailman johtajat puhumaan toiveikkaasti ”uudesta maailmanjärjestyksestä ja pitkästä rauhan aikakaudesta”, joita ydinsota-Harmagedon ei olisi enää uhkaamassa?
Mikä on aikaansaanut muutoksen?
”Kylmän sodan päättyminen [Euroopassa]”, vastaa YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar vuodelta 1990 laatimassaan YK:n toimintaraportissa. Vuosikymmenien ajan jännittynyt asiaintila ”synnytti kroonista epäluuloisuutta ja pelkoa ja jakoi maailman jyrkästi kahteen eri leiriin”. Hän toteaa, että se ”turvallisuuden käsite, joka on alkanut nousta esiin, on tarkalleen sellainen, mitä Yhdistyneet kansakunnat on esitellyt läpi kaikkien näiden vuosien”.
Valtiot olivat ilmeisesti vihdoinkin oppineet pääsihteerin sanoin ilmaistuna sen, että ”pakkomielteinen sotilaallisen turvallisuuden tavoittelu johtaa itsestään ainaisesti jatkuvaan kilpavarusteluun, – – kahlitsee poliittista vuoropuhelua, – – ja pahentaa turvattomuuden tunnetta kaikissa valtioissa”. Mitä uusi asennoituminen on sitten saanut aikaan?
Lämmin yhteistyön ja molemminpuolisen luottamuksen henki alkoi vallita supervaltojen huippukokouksissa. Tämän hengen vahvistuessa ne tunsivat, että niillä on nyt varaa vähentää raskaasti aseistettuja sotavoimiaan Euroopan strategisesti tärkeiltä alueilta, sillä pienempienkin asevoimien katsottiin nyt kummallakin puolella riittävän pelotteeksi vastapuolelle. Berliinin muuri kaatui. Saksat yhdistyivät. Useisiin Itä-Euroopan maihin perustettiin uusia hallituksia, ja ne antoivat kansalaisilleen vapauksia, joita näillä ei ollut siihen asti ollut. Suljettuna olleita rajoja avattiin matkailulle, kulttuurivaihdolle ja kaupankäynnille. Ja huipentumana kaikelle tälle Neuvostoliitto ja Yhdysvallat alkoivat puhua arvostavasti Yhdistyneistä kansakunnista ja julistaa sitä, miten tärkeä ja käyttökelpoinen työkalu YK olisikaan maailmalle sen etsiessä rauhaa ja turvallisuutta.
Realismin tarve
Ovatko nämä äkilliset muutokset tulleet sinulle yllätyksenä? Oletko ruvennut ajattelemaan, että rauha ja turvallisuus ovat vihdoinkin näköpiirissä ja että Yhdistyneet kansakunnat tulee näyttelemään pääosaa näihin tavoitteisiin pääsemisessä? Optimismi on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, mitä on tapahtunut. Viisaus ja historia kuitenkin osoittavat sen, että tähän mahdollisuuteen tulee suhtautua realistisesti.
Tulee huomata, mitä Pérez de Cuéllar kirjoittaa edellä mainitussa toimintaraportissaan: ”Tällä vuosisadalla on jo kahdesti, kahden tuhoisan sodan jälkeen, epäonnistuttu rauhaisan maailmanjärjestyksen luomisessa.” Presidentti Bush käytti melkein samoja sanoja puhuessaan Yhdysvaltain kongressin molempien kamarien yhteisistunnossa 6. maaliskuuta tänä vuonna. ”Kahdesti aiemmin tällä vuosisadalla on sota järisyttänyt koko maailmaa. Kahdesti tällä vuosisadalla on sodan kauhuista noussut esiin kestävän rauhan toivo. Kahdesti aiemmin ovat nämä toiveet osoittautuneet kaukaiseksi haaveeksi, ihmisten tavoittamattomissa olevaksi asiaksi.”
Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker tarkasteli erästä menneisyyden esimerkkiä puhuessaan samasta asiasta YK:n turvallisuusneuvostolle. Vaatiessaan YK:lta päätöslauselmaa, joka sisältää mahdollisuuden voimakeinojen käyttöön Persianlahden alueella, hän muistutti virkatovereitaan siitä, että Etiopian vuonna 1936 ”Kansainliitolle esittämä vetoomus kaikui kuuroille korville. Kansainliiton yritykset hyökkäyksen lopettamiseksi epäonnistuivat, ja seurauksena oli maailman joutuminen kuohuntatilaan ja lopulta sotaan.” Tämän jälkeen Baker esitti vetoomuksen: ”Me emme saa antaa Yhdistyneille kansakunnille käydä niin kuin kävi Kansainliitolle.”
Mikä Kansainliitto oli? Miksi sellainen perustettiin? Miksi se epäonnistui? Vastaukset näihin kysymyksiin auttavat meitä ymmärtämään paremmin sen, miten merkittäviä ovat ne muutokset, joita Yhdistyneissä kansakunnissa parhaillaan tapahtuu.