Kauppamaailman nousu ja tuho

2. osa: Vallan lujittaminen levittäytymällä

KAUPPAMAAILMAN kehittyminen oli aluksi hyvin hankalaa ja vaivalloista sen takia, että kuljetusvälineitä ja tietoliikennettä ei ollut tai ne olivat hitaita ja kalliita. Meritse käyty kauppa oli aikaa vievää. Maitse kulkevat reitit olivat täynnä vaaroja. Tilanne oli kuitenkin pian muuttuva toisenlaiseksi.

Kaupan kansainvälistyminen

Hellenistisenä aikana (338 eaa. – 30 eaa.) tuli Välimeren alueen suurista kaupungeista tärkeitä kauppakeskuksia. Eräs niistä oli Egyptin Aleksandria, jonka Aleksanteri Suuri oli perustanut vuonna 332 eaa. Historian professori Shepard B. Clough kirjoittaa: ”Toisella vuosisadalla eKr. alkoi hellenistisessä idässä näkyä merkkejä taloudellisen kehityksen pysähtymisestä, ja ensimmäinen vuosisata eKr. oli ilmiselvästi laskukautta.” Kreikan jälkeen tuli maailmanmahdiksi Rooma. Kun Aleksandria myöhemmin joutui roomalaisten haltuun, siitä tuli provinssin pääkaupunki, ja se oli Rooman jälkeen valtakunnan toiseksi suurin kaupunki.

Vanha Rooman valtakunta jakautui aikanaan Länsi-Rooman ja Itä-Rooman eli Bysantin keisarikunniksi. Näistä kahdesta oli jälkimmäinen pitkäikäisempi, ja sen kukoistusaika ulottui 800-luvulta 1000-luvulle. Sen pääkaupungissa Konstantinopolissa (nykyään Istanbul) oli miljoona asukasta, joten se oli ehdottomasti maailman suurin kaupunki. Se oli kaupankäyntipaikka, jossa oli tarjolla idän silkkikankaita, mausteita ja väri- ja tuoksuaineita ja lännen turkiksia, meripihkatuotteita, rakennuspuutavaraa ja rautaa, ja siten se oli voimakkaana taloudellisena siltana Euroopan ja Aasian välillä.

Vuonna 1204, neljännen ristiretken aikana, kärsi Bysantin keisarikunta takaiskun. Sen pääkaupunki valloitettiin ja ryöstettiin – taloudellisen ahneuden uhrina. Historiateos The Collins Atlas of World History perustelee tätä näkemystä sillä, että ”ristiretket juontavat juurensa länsimaitten voimakkaasta halusta lähteä etsimään rikkauksia itämailta”. Tämä puhuu selvästi sen puolesta, että vaikka kirkon sanotaankin toimineen uskonnollisen innoituksen vallassa, sen toiminnalle on ollut muitakin syitä.

Tällä välin järjestivät kauppiaat keskiajan Euroopassa näyttelyjä eli messuja, joilla he saattoivat esitellä tuotteita, joita he olivat hankkineet matkareittiensä varrella olleista maista. Erityisen huomattavia messuja olivat Champagnen alueella Ranskan koillisosassa pidetyt messut. Tietosanakirja The New Encyclopædia Britannica kertoo niistä: ”Näillä messuilla kauppiaat hoitivat liiketoimiaan usein kirjeitten avulla, joissa luvattiin suorittaa maksut joillakin myöhemmin pidettävillä messuilla ja jotka olivat siirrettävissä jollekulle toiselle. Tällaiset sopimukset merkitsivät luottotoiminnan alkua. 1200-luvulla messut olivat Euroopassa vakinaisen pankkitoiminnan keskuksia.”

1400-luvulla uhkasivat turkkilaiset valloituksillaan katkaista Euroopan ja Aasian väliset kauppareitit. Seurauksena oli, että Euroopasta lähetettiin tutkimusmatkailijoita etsimään uusia kauppareittejä. Portugalilainen merenkulkija Vasco da Gama johti vuosina 1497–1499 retkikuntaa, jonka onnistui purjehtia Hyväntoivonniemen ympäri ja siten löytää uusi meritie Intiaan, mikä löytö osaltaan nosti Portugalin maailmanmahdiksi. Uusi meritie vaikutti myös siten, että Aleksandria ja muut Välimeren alueen satamakaupungit, jotka siihen asti olivat olleet tärkeitä kauppakeskuksia, menettivät nyt merkitystään.

Samoihin aikoihin oli Espanja, Portugalin naapuri, ruvennut italialaisen merenkulkijan Kristoffer Kolumbuksen tutkimusretken rahoittajaksi. Hän halusi löytää Intian purjehtimalla länteen päin maailman ympäri. Vuonna 1492 – ensi lokakuussa tarkalleen 500 vuotta sitten – Kolumbus yllätyksekseen saapui läntiselle pallonpuoliskolle. Toisaalta englantilaiset eivät lähteneetkään samoihin ilmansuuntiin kuin Vasco da Gama ja Kolumbus – etelään ja länteen – vaan he jatkuvasti etsivät meritietä itään luoteesta ja koillisesta. Tällaiset tutkimusmatkat edistivät kaupan muuttumista kansainväliseksi. Vaikuttaessaan ratkaisevasti siihen, että Amerikat löydettiin, kauppamaailma osoitti, että se kykenee voimakkaalla tavalla vaikuttamaan maailman asioihin.

Taloudellinen valta – imperiumien rakentaja

Kauppamaailma on rakentanut mahtavia organisaatioita. Esimerkkinä niistä on kirjassa By the Sweat of Thy Brow ”yksi entisajan maailman kauaskantoisimmista ja pitkäikäisimmistä sosiaalis-taloudellisista luomuksista: ammattikunnat eli killat”. Killat olivat sikäli tämän päivän vastaavanlaisten mahtavien organisaatioitten kaltaisia, että jos ne saivat aikaan jotakin hyvää, ne myös aika ajoin käyttivät valtaansa sumeilematta väärin, jopa siinä määrin väärin, että raamatunkääntäjä John Wycliffe tiettävästi leimasi jotkin niistä 1300-luvulla ”petollisiksi vehkeilijöiksi – – Jumalan ja ihmisten kiroamiksi”. – Aiheesta enemmän sivulla 13.

Kauppamaailma on luonut jopa imperiumeja, joista menestyksellisin on epäilemättä ollut brittiläinen imperiumi. Ennen kuin se alkoi 1500-luvulla nostaa päätään, Euroopassa oli jo muita kauppaorganisaatioita, jotka vähitellen saivat lujan otteen siitä taloudellisesta vallasta, joka pitää pyörät pyörimässä tässä maailmassa. Yksi niistä oli hansaliitto.

Muinaisyläsaksan sana Hanse eli Hansa ’sotajoukko’ alkoi vähitellen tarkoittaa niitä yksittäisiä kauppiaskiltoja eli kauppiaitten yhteenliittymiä, joita aikojen kuluessa oli perustettu. 1100-luvun lopun ja 1200-luvun alun välisenä aikana sai pohjoissaksalaista Lyypekkiä keskuspaikkanaan pitänyt hansa haltuunsa koko Itämeren kaupan, ja se onnistui liittämään Venäjän ja muut Itämerta reunustavat valtiot Saksan vaikutusalueeseen. Samanaikaisesti vahvisti saksalaisen Kölnin kaupungin hansa kauppayhteyksiään länteen päin Englantiin ja Hollantiin.

Nämä kauppiaitten yhteenliittymät laativat lakeja suojellakseen itseään ja tavaroitaan, ja luodessaan kaupalle sääntöjä ne yleensä edistivät yhteistä hyvää. Ne ryhtyivät myös yhteisvoimin tukahduttamaan rosvousta, jota esiintyi maalla ja merellä. Kaupan laajentuessa ne näkivät välttämättömäksi lisätä yhteistyötään. Tuloksena oli, että 1200-luvun loppuun mennessä olivat kaikki tärkeimmät Pohjois-Saksan kaupungit liittyneet yhteen liitoksi, joka tuli tunnetuksi hansaliittona.

Maantieteellisen sijaintinsa perusteella hansaliitto hallitsi pohjoisten alueitten kaupan tärkeimpiä tavaravirtoja. Lännen suunnassa se kävi kauppaa taloudellisesti kehittyneitten Englannin ja Hollannin kanssa, joilla puolestaan oli kauppayhteyksiä Välimeren alueelle ja Aasiaan. Idän suunnassa sillä oli helppo pääsy Skandinaviaan ja Itä-Eurooppaan. Flanderin villakaupan ohella hansaliitto otti tällöin valvontaansa myös Norjan ja Ruotsin kalakaupan ja Venäjän turkiskaupan.

Vaikka hansaliitto ei ollutkaan poliittinen liitto eikä sillä ollut pysyvää hallitusta eikä pysyviä virkamiehiä, niin suurimman kukoistuksensa aikana se kuitenkin käytti melkoista valtaa. Sen suurimpia aikaansaannoksia oli meri- ja kauppalakien kehittäminen. Samalla kun hansaliitto työntyi uusille markkina-alueille, se oli valmis puolustamaan myös vanhoja markkina-alueitaan, tarpeen vaatiessa jopa voimakeinoin. Koska hansaliitolla oli käytössään suuri kauppalaivasto, niin useimmiten se kykeni murtamaan vastarinnan kauppasaartojen avulla.

Hansaliiton valta saavutti huippunsa 1300-luvun puolivälissä. Sen alamäki alkoi 1400-luvulla, kun Englanti ja Hollanti alkoivat kasvattaa valtaansa ja hallita maailmankauppaa. Kolmikymmenvuotinen sota merkitsi hansaliiton loppua. Sen jäsenet kokoontuivat viimeisen kerran vuonna 1669. Nykyään enää ainoastaan harvat kaupungit, kuten Lyypekki, Hampuri ja Bremen, käyttävät itsestään nimitystä hansakaupunki, mutta niiden merkitys on melko vähäinen verrattuna siihen aikaan, jolloin ne olivat voimakkaan kaupan jättiläisen jäseniä.

Oli kuitenkin jo olemassa suurempia ja voimakkaampia kaupan jättiläisiä, jotka vain odottivat vuoroaan päästäkseen ottamaan hansaliiton paikan. Niistä enemmän sarjamme kolmannessa osassa nimeltä ”Ahne kauppa paljastaa todellisen luonteensa”.

[Tekstiruutu s. 13]

Kiltojen ja ammattiyhdistysten valta

300-lukuun eaa. mennessä jotkin Välimeren alueen suuret kaupungit olivat erikoistuneet tiettyihin hyödykkeisiin, ja saman ammatin harjoittajat olivat kerääntyneet näissä kaupungeissa samalle alueelle. Kaikki viittaa siihen, että alun perin nämä ammattikunnat olivat luonteeltaan uskonnollisia ja sosiaalisia. Kirjan By the Sweat of Thy Brow mukaan ”kullakin yhdistyksellä oli oma suojelusjumalansa tai -jumalattarensa, ja sen jäsenet järjestivät yhdessä omat uskonnolliset toimituksensa”.

Keskiajan kiltojen tarkoituksena oli antaa sosiaaliapua hädänalaisille jäsenilleen ja suojella koko ammattikuntaa sillä tavoin, että se säännösteli tuotantoa ja määräsi tavaran laatutason ja mahdollisesti jopa hinnat ja palkat. Jotkin niistä pääsivät monopoliasemaan, ja ne vaikuttivat hintakehitykseen salaisin sopimuksin ja pyrkivät turvaamaan omat markkinansa ja estämään vilpillisen kilpailun.

Eräänlaisia muinaisten käsityöläiskiltojen seuraajia olivat kauppiaskillat, joita syntyi 1000-luvulla. Matkustavat kauppiaat perustivat niitä saadakseen itselleen suojelusta maantierosvoja vastaan. Vähitellen nämä killat kuitenkin menettivät alkuperäisen luonteensa. Koska ne oli järjestetty paikallista kaupankäyntiä silmälläpitäen, ne menettivät voimansa ja vaikutusvaltansa sen jälkeen, kun markkinat olivat kasvaneet alueellisiksi, maanlaajuisiksi ja kansainvälisiksi ja kauppiaitten sana oli alkanut painaa vaa’assa enemmän kuin käsityöläisten sana.

Samaa ammattia harjoittavien palkkatyöntekijöiden ammattiyhdistykset ovat teollisen vallankumouksen sivutuote, ja niitä perustettiin Englantiin ja Yhdysvaltoihin 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Alun perin ne olivat jossain määrin kerhoja, joiden pyrkimyksenä oli huono-osaisimpien tukeminen ja auttaminen, mutta myöhemmin ne kehittyivät protestiliikkeiksi, joiden tehtävänä oli vastustaa vallitsevaa yhteiskunnallista ja poliittista järjestelmää. Joidenkin ammattiyhdistysten tarkoituksena on nykyään yksinkertaisesti se, että ne koettavat kaikin keinoin päästä päättämään jäsentensä palkoista, työajasta, työoloista ja asemasta esimerkiksi työn jatkuvuutta ajatellen joko työehtosopimusneuvotteluin tai lakkojen avulla. Toiset ammattiyhdistykset taas ovat luonteeltaan avoimesti poliittisia.