Kenian orvot sarvikuonot

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

MITÄ tapahtuu luonnossa, kun nuori eläin joutuu eroon vanhemmistaan? Todennäköisesti petoeläimet tappavat sen. Jotta näin ei kävisi, riistanvartijat pelastavat Keniassa tällaiset eläinpienokaiset ja vievät ne eläinten orpokoteihin. Yhtä tunnetuimmista orpokodeista pitää yllä Daphne Sheldrick Nairobin kansallispuistossa. Sheldrick on vuosikymmenien ajan kasvattanut ja palauttanut luontoon monia eläimiä, muun muassa kafferipuhveleita, antilooppeja, sivettikissoja, pahkasikoja, mungoja, norsuja ja sarvikuonoja.

Viime vuonna hänellä oli hoidossaan kaksi mustasarvikuonon poikasta, Magnette ja Magnum. Magnette on Nairobin kansallispuiston yhä elossa olevan kasvatin, Edithin, poikanen. Se tuotiin orpokotiin helmikuun puolivälissä 1997, koska se oli jostakin syystä joutunut eroon emostaan. Kun riistanvartijat lopulta löysivät Magnetten äidin, oli kulunut viisi päivää. Sen todennäköisyys, että emo hyväksyisi poikasensa, oli enää pieni, koska ero oli ollut niin pitkä ja poikasessa oli ihmisen haju.

Magnum syntyi 30. tammikuuta 1997, ja se on Scud-nimisen sarvikuonon poikanen. Sen emon oikea etujalka oli tullut toimintakyvyttömäksi, kun se oli mahdollisesti astunut kuoppaan täydessä vauhdissa. Vaikka vammaa yritettiin kaikin keinoin hoitaa, niin jalan luu tulehtui ja Scudille täytyi antaa kuolettava pistos kolme viikkoa Magnumin syntymän jälkeen.

Sarvikuonojen kasvattaminen

Nuoret sarvikuonot yrittävät kovasti miellyttää kasvattajaansa, ja niitä on helppo käsitellä, mutta olohuoneessa ei niitä voida pitää. Ne syövät päivällä neljän tunnin välein jättituttipullosta täysrasvaista maitosekoitusta. Ne syövät myös erilaisia pensaita. Vaikka sarvikuonon poikaset ovat syntyessään vain vajaan puolen metrin korkuisia ja painavat 30–40 kiloa, niiden paino lisääntyy hämmästyttävää vauhtia: kilon päivässä! Täysikasvuinen sarvikuono painaa yli tonnin.

Magnetten ja Magnumin hoitajat tekevät joka päivä niiden kanssa pitkiä kävelylenkkejä puistossa. Eikä sellaisille lähdetä pelkästään liikunnan vuoksi: niiden tärkeä tehtävä on sopeuttaa sarvikuono vapauteen. Katsotaanpa, miten se tapahtuu.

Sarvikuonoilla on huono näkö mutta erittäin hyvä hajuaisti ja ilmiömäinen muisti. Niinpä sarvikuonot oppivat aluksi tuntemaan toisensa hajun perusteella. Sarvikuonot merkitsevät reviirinsä rajat jättämällä jälkeensä lantakasoja ja suihkuttamalla virtsaansa pensaisiin.

Normaalioloissa emo suojelee poikastaan, jonka ainutlaatuinen hajujälki sekoittuu emon hajujälkeen, kunnes seuraava poikanen syntyy. Siihen mennessä poikanen on jo täysin sulautunut paikalliseen sarvikuonoyhdyskuntaan ja on saanut sen hyväksynnän. Magnetten ja Magnumin kaltaisten uusien tulokkaiden tilanne on erilainen. Ennen kuin ne ovat fyysisessä kosketuksessa alueella asustavien sarvikuonojen kanssa, niiden täytyy laskea jätöksensä näiden tekemien lantakasojen viereen. Siispä pitkien päiväkävelyjensä aikana orvot sarvikuonot jättävät omat jätöksensä pensaikkoon toisten tekemien lantakasojen viereen. Näin paikallinen sarvikuonopopulaatio havaitsee niiden hajun, tutkii sitä ja lopulta hyväksyy sen. Ihmisen kasvattamien sarvikuonojen palauttaminen luontoon on näin ollen monimutkainen prosessi, joka voi kestää useita vuosia.

Millainen on orpojen tulevaisuus?

Maailman Luonnon Säätiön mukaan Afrikassa oli vuonna 1970 noin 65000 mustasarvikuonoa. Nykyään niitä on alle 2500. Niiden lukumäärän jyrkän laskun ovat aiheuttaneet salametsästäjät, jotka ovat tappaneet sarvikuonoja nahan ja sarvien vuoksi. Mustassa pörssissä sarvikuonon sarvi on arvokkaampi kuin saman painoinen määrä kultaa. Miksi se on niin arvostettua?

Ensinnäkin joissakin Kaukoidän maissa sarvikuonon sarvesta tehdyn pulverin uskotaan alentavan kuumetta. Kemialliset kokeet ovat osoittaneet, että tässä voi olla jotain perää, mutta vain siinä tapauksessa, että sitä annetaan paljon suurempia määriä kuin nykyisten lääkkeiden annokset ovat. Tietenkin monet muutkin lääkkeet alentavat kuumetta.

Sarvikuonon sarvia havitellaan myös kulttuurisyistä. Eräässä Lähi-idän maassa käyrä tikari on himoittu miehuuden vertauskuva. Niin arvostettu on tikari, jossa on sarvikuonon sarvesta kaiverrettu kahva, että ostajat ovat valmiita maksamaan uudesta sarvesta kaiverretusta tikarin kahvasta 4500 markkaa ja antiikkisarvisesta 6500 markkaa.

Salametsästyksen vuoksi Kenia menetti yli 95 prosenttia sarvikuonoistaan vajaassa 20 vuodessa. 1990-luvun alkupuolella määrä oli laskenut 20000 yksilöstä tuskin 400 yksilöön. Siitä lähtien sarvikuonokanta on voimallisen suojelun ansiosta kasvanut 450 yksilöön. Kenia on nyt yksi niistä vain kolmesta Afrikan maasta, joissa mustasarvikuonopopulaatiot joko ovat vakaita tai kasvavat. Magnetten ja Magnumin tulevaisuus näyttää siis lupaavalta, ja niiden hoitajat toivovat, että ne lopulta liittyvät paikalliseen sarvikuonoyhdyskuntaan ja saavat elää pitkän ja onnellisen elämän.

[Kuva s. 12]

Magnum (vasemmalla) ja Magnette neljän kuukauden ikäisinä