Luku 8

Šinto – Japani etsii Jumalaa

”Koska isäni oli šintopappi, meitä käskettiin uhraamaan joka aamu ennen aamiaista lasillinen vettä ja kulhollinen höyryssä kypsytettyä riisiä kamidanalla [šintohyllyköllä]. Tuon palvontateon jälkeen otimme riisikulhon alas ja söimme siitä. Luotin siihen, että kaiken tämän tekeminen saisi jumalat suojelemaan meitä.

”Ostaessamme talon varmistauduimme huolellisesti uuden talon suotuisasta sijainnista vanhaan taloomme nähden neuvottelemalla šamaanin eli meedion kanssa. Hän varoitti meitä kolmesta demoniportista ja neuvoi meitä noudattamaan isäni määräämiä puhdistusmenoja. Niinpä me puhdistimme nuo alueet suolalla aina kerran kuussa.” – Mayumi T.a

1. (Myös johdanto.) Missä šintouskontoa ensisijaisesti harjoitetaan, ja miten se saa jotkut siihen uskovat toimimaan?

ŠINTO on pääasiallisesti japanilainen uskonto. Nihon Shukyo Jiten (Japanilaisten uskontojen tietosanakirja) sanoo: ”Šintolaisuuden muodostuminen on lähes identtinen Japanin etnisen kulttuurin muodostumisen kanssa, ja se on uskonnollinen kulttuuri, jota ei ole koskaan harjoitettu erossa tästä etnisestä yhteiskunnasta.” Japanin vaikutus on kuitenkin kaupan ja kulttuurin alalla levinnyt nykyään niin laajalle, että meidän pitäisi olla kiinnostuneita tietämään, mitkä uskonnolliset seikat ovat muovanneet Japanin historiaa ja japanilaisten persoonallisuutta.

2. Missä määrin šinto vaikuttaa japanilaisten elämään?

² Vaikka šintolla väitetään olevan Japanissa yli 91 miljoonaa jäsentä, mikä merkitsee noin kolmea neljäsosaa maan väestöstä, niin erään tutkimuksen mukaan vain kaksi miljoonaa ihmistä eli kolme prosenttia aikuisväestöstä todellisuudessa tunnustaa uskovansa šintoon. Muuan šinton tutkija, Sugata Masaaki, kuitenkin sanoo: ”Šinto on niin erottamattomasti mukana japanilaisten jokapäiväisen elämän kuvioissa, että ihmiset tuskin tiedostavat sen olemassaoloa. Japanilaisille se ei ole niinkään uskonto kuin jokin ympäristöön olennaisesti kuuluva, huomiota herättämätön seikka, kuten ilma jota he hengittävät.” Nekin, jotka väittävät suhtautuvansa välinpitämättömästi uskontoon, ostavat šinton liikenneturva-amuletteja, viettävät häänsä šintoperinteen mukaan ja antavat runsaasti rahaansa vuotuisiin šintojuhliin.

Miten se sai alkunsa?

3, 4. Miten japanilainen uskonto tuli alun perin tunnetuksi šintona?

³ Nimi ”šinto” tuli 500-luvulla käyttöön paikallisen uskonnon erottamiseksi Japaniin tuodusta buddhalaisuudesta. ”’Japanilaisten uskonto’ tietysti – – oli olemassa ennen buddhalaisuuden tuloa”, selittää japanilaisten uskontojen tutkija Sachiya Hiro, ”mutta se oli tapoja ja moraaliasenteita sisältävä alitajuinen uskonto. Buddhalaisuuden tullessa ihmiset kuitenkin havahtuivat tajuamaan, että noista moraaliasenteista koostui japanilainen uskonto ja että se erosi buddhalaisuudesta, joka oli ulkomainen uskonto.” Miten tämä japanilainen uskonto kehittyi?

⁴ On vaikea sanoa tarkasti, milloin alkuperäinen šinto, japanilaisten uskonto, syntyi. Kun riisiä alettiin kasvattaa vesijättömailla, niiden ”viljely edellytti hyvin järjestäytyneitä ja vakaita yhteisöjä”, selittää Kodansha Encyclopedia of Japan, ”ja maanviljelyksen yhteyteen kehitettiin riittejä, joilla oli myöhemmin hyvin tärkeä osa šintossa”. Nämä kauan sitten eläneet ihmiset loivat itselleen käsityksen lukuisista luonnonjumalista ja kunnioittivat niitä.

5. a) Mikä on šinton mukainen näkemys kuolleista? b) Millainen šinton mukainen näkemys kuolleista on Raamatun näkemykseen verrattuna?

⁵ Tämän kunnioituksen lisäksi he tunsivat kuolleiden sielujen pelkoa, joka johti riitteihin niiden lepyttämiseksi. Tästä kehittyi myöhemmin esi-isien henkien palvonta. Šintokäsityksen mukaan ”poismenneellä” sielulla on yhä persoonallisuutensa ja kuoleman epäpuhtaus tahraa sitä heti kuoleman jälkeen. Kun jälkeenjääneet suorittavat muistoriittejä, niin sielun puhdistuessa siitä häviää kaikki pahansuopaisuus ja se muuttuu luonteeltaan rauhaisaksi ja hyväntahtoiseksi. Ajan mittaan esi-isien henget kohoavat sukujumalan tai suojelusjumalan asemaan. Tässä havaitsemme siis jälleen uskonnon, jossa käsitys kuolemattomasta sielusta on olennaisen tärkeällä sijalla ja säätelee uskovien asenteita ja menettelytapoja. – Psalmi 146:4; Saarnaaja 9:5, 6, 10.

6, 7. a) Miten šintolaiset suhtautuivat jumaliinsa? b) Mikä on shintai, ja miksi se on merkityksellinen šintossa? (Vrt. 2. Mooseksen kirja 20:4, 5; 3. Mooseksen kirja 26:1; 1. Korinttolaisille 8:5, 6.)

⁶ Luonnonjumalien ja sukujumalien ajateltiin olevan henkiä, jotka ”leijailevat” ilmassa ja täyttävät sen. Juhla-aikoina ihmiset kutsuivat jumalia laskeutumaan tilaisuutta varten pyhitettyihin nimenomaisiin paikkoihin. Jumalien sanottiin asettuvan tilapäisesti asumaan shintaihin, jollaisia olivat sellaiset palvonnan kohteet kuin puut, kivet, peilit ja miekat. Šamaanit johtivat rituaaleja jumalien alas kutsumiseksi.

⁷ Vähitellen jumalien ”laskeutumispaikat”, jotka tilapäisesti puhdistettiin juhlia varten, saivat pysyvämmän muodon. Ihmiset rakensivat pyhäkköjä hyväntahtoisille jumalille, jotka näyttivät siunaavan heitä. Aluksi he eivät valmistaneet jumalankuvia, vaan palvoivat shintaita, jossa jumalien henkien sanottiin asuvan. Kokonainen vuorikin, esimerkiksi Fuji, saattoi toimia shintaina. Aikanaan jumalia tuli niin paljon, että japanilaiset alkoivat käyttää ilmausta yaoyorozu-no-kami, joka kirjaimellisesti merkitsee ”kahdeksaa miljoonaa jumalaa” (”kami” merkitsee ”jumalia” tai ”jumaluuksia”). Nyt tuota ilmausta käytetään tarkoittamaan ”lukemattomia jumalia”, koska šintouskonnon jumaluuksien määrä kasvaa jatkuvasti.

8. a) Miten Amaterasu Omikami šintomyytin mukaan muodostui ja miten hänet pakotettiin antamaan valoa? b) Miten Amaterasu Omikamista tuli kansallisjumaluus, ja miten keisarit liitettiin häneen?

⁸ Koska šintorituaalit keskittyivät pyhäkköjen ympärille, niin kukin suku teki pyhäkön omalle suojelusjumaluudelleen. Mutta kun keisariperhe 600-luvulla yhdisti kansan, se korotti oman auringonjumalattarensa, Amaterasu Omikamin, kansallisjumaluudeksi ja šintojumalien keskushahmoksi. (Ks. kehystettyä tekstiä sivulta 191.) Aikanaan esitettiin myytti, jonka mukaan keisari oli auringonjumalattaren suoranainen jälkeläinen. Tämän käsityksen vahvistamiseksi laadittiin 700-luvulla kaksi tärkeää šintoteosta, Kojiki ja Nihon shoki. Käyttäen myyttejä, jotka korottivat keisariperhettä jumalten jälkeläisinä, nämä kirjat auttoivat vakiinnuttamaan keisarien ylivaltiuden.

Juhlien ja rituaalien uskonto

9. a) Mitä šintouskonnosta erään oppineen mukaan puuttuu? b) Kuinka tarkka šinto on opetuksien suhteen? (Vrt. Johannes 4:22–24.)

⁹ Näitä kahta šintomytologian kirjaa ei kuitenkaan pidetty henkeytettyinä kirjoituksina. On kiinnostavaa, että šintolla ei ole tunnettua perustajaa eikä omaa raamattua. ”Šintouskonnosta puuttuu monia piirteitä”, selittää šinto-oppinut Shouichi Saeki. ”Siinä ei ole selviä oppeja eikä yksityiskohtaista teologiaa. Siinä ei ole juuri lainkaan noudatettavia sääntöjä. – – Vaikka olen kasvanut perheessä, joka on perinteisesti kannattanut šintoa, en muista saaneeni mitään todellista uskonnollista kasvatusta.” Šintolaisille eivät ole tärkeitä opit, säännöt eikä toisinaan edes se, mitä he palvovat. Muuan šintotutkija sanoo: ”Samastakin pyhäköstä sen suojissa ollut jumala vaihdettiin usein toiseen, ja toisinaan noita jumalia palvoneet ja niille rukouksia esittäneet ihmiset eivät tienneet vaihdoksesta mitään.”

10. Mikä on ensiarvoisen tärkeää šintolaisille?

¹⁰ Mitä sitten šintolaiset pitävät ensiarvoisen tärkeänä? Eräs japanilaista kulttuuria käsittelevä kirja sanoo: ”Alun perin šinto piti pienen yhteisön sopusointua ja toimeentuloa edistäviä tekoja ’hyvinä’ ja niitä haittaavia tekoja ’pahoina’.” Sopusointua jumalien, luonnon ja yhdyskunnan kanssa pidettiin suuriarvoisimpina asioina. Mikä tahansa mikä rikkoi yhdyskunnan rauhaisaa sopusointua oli pahaa riippumatta sen moraalisesta arvosta.

11. Millainen osa juhlilla on šintopalvonnassa ja šintolaisten jokapäiväisessä elämässä?

¹¹ Koska šintossa ei ole muodollista oppia eikä opetusta, niin siinä käytettiin rituaaleja ja juhlia yhdyskunnan sopusoinnun edistämisessä. Tietosanakirja Nihon Shukyo Jiten selittää: ”Tärkeintä šintossa on se, vietämmekö juhlia vai emme.” (Ks. kehystettyä tekstiä sivulta 193.) Juhlissa sukujumalien ympärillä vietetyt yhteiset pidot edistivät yhteishenkeä riisinviljely-yhteisössä. Suuret juhlat liittyivät ja liittyvät yhä riisinviljelykseen. Keväällä kyläläiset kutsuvat ”riisinjumalaa” tulemaan alas heidän kyläänsä, ja he rukoilevat hyvää satoa. Syksyllä he kiittävät jumaliaan sadosta. Juhlien aikana he kantavat jumaliaan ympäriinsä mikoshissa eli kannettavassa pyhäkössä ja nauttivat yhdessä riisiviiniä (sakea) ja ruokaa jumalien kanssa.

12. Millaisia puhdistusriittejä šintossa suoritetaan ja mitä tarkoitusta varten?

¹² Sopusointu jumalien kanssa edellyttää šintolaisten mielestä kuitenkin sitä, että heidän täytyy puhdistautua kaikesta moraalisesta epäpuhtaudestaan ja synnistään. Tässä tarvitaan rituaaleja. Ihminen tai esine voidaan puhdistaa kahdella tavalla. Toinen on oharai ja toinen misogi. Oharaissa šintopappi heiluttaa ikivihreän sakakipuun oksaa, jonka kärkeen on kiinnitetty paperia tai pellavakangasta, puhdistaakseen esineen tai ihmisen, kun taas misogissa käytetään vettä. Nämä puhdistusrituaalit ovat šintouskonnolle niin tärkeitä, että muuan japanilainen tietosanakirja toteaa: ”Voidaan varmasti sanoa, että ilman näitä rituaaleja šinto ei kestäisi [uskontona].”

Šinton mukautuvaisuus

13, 14. Miten šinto on mukautunut muihin uskontoihin?

¹³ Šinto on säilyttänyt juhlansa ja rituaalinsa huolimatta muutoksesta, jonka tuo uskonto on kokenut vuosien kuluessa. Mistä muutoksesta? Muuan šintotutkija vertaa tuossa uskonnossa tapahtuneita muutoksia nukelle puettaviin vaatteisiin. Buddhalaisuuden tullessa Japaniin šinto pukeutui buddhalaiseen opetukseen. Kun ihmiset tarvitsivat moraalinormeja, se puki ylleen kungfutselaisuuden. Šinto on ollut erittäin mukautuvainen.

¹⁴ Hyvin varhain šinton historiassa tapahtui synkretismiä eli yhden uskonnon aineksien sulautumista toiseen. Vaikka kungfutselaisuutta ja taolaisuutta, joka Japanissa tunnetaan ”yinin ja yangin tienä”, oli sekoittunut šintouskontoon, niin buddhalaisuus oli šintoon yhdistynyt pääaines.

15, 16. a) Miten šintolaiset suhtautuivat buddhalaisuuteen? b) Miten šinto ja buddhalaisuus sulautuivat toisiinsa?

¹⁵ Kun buddhalaisuus tuli maahan Kiinan ja Korean kautta, niin japanilaiset kutsuivat perinteisiä uskonnollisia tapojaan šintoksi eli ”jumalten tieksi”. Mutta uuden uskonnon tullessa kysymys siitä, hyväksyäkö buddhalaisuus vai ei, jakoi Japanin. Buddhalaisuutta kannattava leiri väitti: ’Kaikki naapurimaat palvovat siten. Miksi Japanin pitäisi olla erilainen?’ Buddhalaisuutta vastustava puoli perusteli kantaansa: ’Jos palvomme naapureiden jumalia, niin nostatamme omien jumaliemme vihan.’ Kymmeniä vuosia kestäneen riitelyn jälkeen buddhalaisuutta kannattava puoli voitti. Kun prinssi Shōtoku 500-luvun lopussa omaksui buddhalaisuuden, tuo uusi uskonto oli päässyt juurtumaan.

¹⁶ Levitessään maaseutuyhdyskuntiin buddhalaisuus kohtasi paikallisia šintojumaluuksia, jotka olivat saaneet vahvan aseman ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Näiden kahden uskonnon rinnakkaiselo vaati kummaltakin myönnytyksiä. Vuorilla itsekieltäymystä harjoittavat buddhalaismunkit auttoivat sulauttamaan yhteen nämä kaksi uskontoa. Koska vuoria pidettiin šintojumaluuksien asuinpaikkoina, niin munkkien vuoristossa harjoittamat askeettiset tavat herättivät ajatuksen buddhalaisuuden ja šinton yhdistämisestä, mikä johti myös ”pyhäkkö-temppelien” (jinguji) rakentamiseen.b Asteittain nämä kaksi uskontoa sulautuivat toisiinsa buddhalaisuuden ottaessa aloitteen uskonnollisten teorioiden muodostamisessa.

17. a) Mitä kamikaze merkitsee? b) Miten kamikaze liittyi siihen uskonkäsitykseen, että Japani on jumalan kansa?

¹⁷ Sillä välin juurtui käsitys siitä, että Japani oli jumalten kansa. Kun mongolit hyökkäsivät Japaniin 1200-luvulla, syntyi usko kamikazeen, joka merkitsee kirjaimellisesti ”jumalten tuulta”. Kahdesti mongolit hyökkäsivät kohti Kyushun saarta ylivoimaisine laivastoineen, ja kahdesti myrskyt tekivät tyhjäksi heidän yrityksensä. Japanilaiset antoivat kunnian näistä myrskyistä eli tuulista (kaze) šintojumalilleen (kami), ja tämä lisäsi suuresti heidän jumaliensa mainetta.

18. Miten šinto kilpaili muiden uskontojen kanssa?

¹⁸ Kun luottamus šintojumaluuksiin kasvoi, niitä alettiin pitää alkuperäisinä jumalina, kun taas buddhat (”valaistuneet”) ja bodhisattvat (tulevat buddhat, jotka auttavat toisia saavuttamaan valaistumisen; ks. sivuja 136–138, 145 ja 146) nähtiin vain jumaluuden tilapäisinä paikallisina ilmentyminä. Tämä šinton ja buddhalaisuuden välinen ristiriita johti monien šintokoulukuntien kehittymiseen. Jotkut korostivat buddhalaisuutta, toiset puhuivat šintopanteonin puolesta, ja lisäksi oli muita, jotka liittivät opetuksiinsa myöhemmän kungfutselaisuuden piirteitä.

Keisarinpalvonta ja valtiošinto

19. a) Mikä oli šinton entistäjien tavoitteena? b) Millaiseen ajatteluun Norinaga Moto-orin opetukset johtivat? c) Mitä Jumala kehottaa meitä tekemään?

¹⁹ Useita vuosia kestäneen sovittelun jälkeen šintoteologit tulivat siihen tulokseen, että kiinalainen uskonnollinen ajattelu oli turmellut heidän uskontoaan. Siksi he vaativat paluuta muinaisiin japanilaisiin tapoihin. Vanhan šinton entistämiseksi syntyi uusi koulukunta, Kokugaku, jonka huomattavimpia teologeja oli 1700-luvulla elänyt oppinut Norinaga Moto-ori. Tutkiessaan japanilaisen kulttuurin alkuperää Moto-ori luki klassikkoja, erityisesti Kojiki-nimisiä šintokirjoituksia. Hän opetti auringonjumalatar Amaterasu Omikamin ylimmyyttä, mutta jätti syyn luonnonilmiöistä epämääräisesti jumalille. Lisäksi hänen opetuksensa mukaan jumalten kaitselmus on ennalta arvaamaton ja ihmisten on epäkunnioittavaa yrittää ymmärtää sitä. Hänen käsityksensä oli, että jumalan sallimukseen tulee alistua kyselemättä mitään. – Jesaja 1:18.

20, 21. a) Miten muuan šintoteologi yritti vapauttaa šinton ”kiinalaisesta” vaikutuksesta? b) Minkä liikkeen perustamiseen Hiratan filosofia johti?

²⁰ Yksi hänen seuraajistaan, Atsutane Hirata, laajensi Norinagan ajatusta ja yritti puhdistaa šinton, vapauttaa sen kaikista ”kiinalaisista” vaikutteista. Mitä Hirata teki? Hän yhdisti šintoon luopio-”kristillistä” teologiaa. Hän vertasi Kojikissa mainittua jumalaa Amenominakanushi-no-kamia ”kristillisyyden” Jumalaan ja kuvaili tällä hallitsevalla kaikkeuden jumalalla olevan kaksi alempiarvoista jumalaa, ”Korkea Kunnianarvoisa Luoja (Takami-musubi) ja Jumalallinen Kunnianarvoisa Luoja (Kami-musubi), jotka näyttävät edustavan miespuolista ja naispuolista alkusyytä”. (Religions in Japan [Japanin uskonnot]) Hän siis omaksui roomalaiskatolisuudesta opetuksen kolmiyhteisestä jumalasta, vaikka siitä ei koskaan tullutkaan pääšintolaisuuden opetusta. Hiratan ajama niin sanotun kristillisyyden ja šinton yhdistelmä johti kuitenkin lopulta siihen, että šintoon omaksuttiin kristikunnan yksijumalaisuuden muoto. – Jesaja 40:25, 26.

²¹ Hiratan teologiasta tuli perusta keisarin kunnioittamista ajavalle liikkeelle, joka johti feodaalisten sotilasdiktaattorien, šogunien, kukistamiseen ja keisarillisen hallinnon ennallistamiseen vuonna 1868. Keisarillisen hallituksen vakiintuessa Hiratan opetuslapsia nimitettiin huolehtimaan hallituksen valtuutuksella šintopalvonnasta, ja he tukivat liikettä, jonka tarkoitus oli tehdä šintosta valtionuskonto. Silloisen uuden perustuslain mukaan keisaria, jonka uskottiin olevan auringonjumalatar Amaterasu Omikamin suoranainen jälkeläinen, pidettiin ”pyhänä ja loukkaamattomana”. Näin hänestä tuli valtiošinton korkein jumala. – Psalmi 146:3–5.

Šinton ”pyhät kirjoitukset”

22, 23. a) Mitkä kaksi käskykirjettä keisari antoi julkisuuteen? b) Miksi näitä käskykirjeitä pidettiin pyhinä?

²² Vaikka šintolla oli muinaiset muistiinmerkintänsä, rituaalinsa ja rukouksensa, jotka sisältyivät Kojikiin, Nihongiin ja Yengishikiin, niin valtiošinto tarvitsi pyhän kirjan. Vuonna 1882 keisari Meiji antoi julkisuuteen Keisarillisen käskykirjeen sotilaille ja merimiehille. Koska se tuli keisarilta, japanilaiset pitivät sitä pyhänä kirjana, ja siitä tuli armeijassa palvelevien miesten jokapäiväisen mietiskelyn perusta. Se korosti sitä, että ihmisen velvollisuus maksaa velkansa ja täyttää velvollisuutensa jumalkeisarille ylittää kaikki ne velvollisuudet, jota hänellä saattaa olla muita kohtaan.

²³ Šinton pyhien kirjoitusten määrä kasvoi edelleen, kun keisari antoi 30. lokakuuta 1890 julkisuuteen Keisarillisen käskykirjeen opetuksesta. Se ”ei ainoastaan esittänyt kouluopetuksen perusajatuksia, vaan siitä tuli käytännössä valtiošinton raamattu”, selittää valtiošinton tutkija Shigeyoshi Murakami. Käskykirje teki selväksi, että myyttisten keisarillisten esi-isien ja heidän alamaistensa välinen ”historiallinen” suhde oli opetuksen perusta. Miten japanilaiset suhtautuivat näihin käskykirjeisiin?

24. a) Mainitse esimerkki siitä, miten kansa suhtautui keisarin käskykirjeisiin? b) Miten valtiošinto johti keisarinpalvontaan?

²⁴ ”Kun olin tyttö, niin [koulun] vararehtorilla oli tapana pitää erästä puulaatikkoa silmien korkeudella ja viedä se kunnioittavasti korokkeelle”, muistelee Asano Koshino. ”Rehtori otti laatikon vastaan ja veti esiin käärön, johon oli kirjoitettu Keisarillinen käskykirje opetuksesta. Käskykirjeen lukemisen aikana meidän oli pidettävä päämme syvään kumartuneena, kunnes kuulimme loppusanat: ’Hänen Majesteettinsa nimi ja Hänen sinettinsä.’ Kuulimme sen niin moneen kertaan, että osasimme sanat ulkoa.” Vuoteen 1945 saakka koko kansa totutettiin mytologiaan perustuvan opetusjärjestelmän välityksellä omistautumaan keisarille. Valtiošintoa pidettiin ylimpänä uskontona, ja erilaisia oppeja opettavat 13 muuta šintolahkoa luokiteltiin lahkošintoksi.

Japanin uskonnollinen tehtävä: maailman valloitus

25. Millaisena ihmiset pitivät Japanin keisaria?

²⁵ Valtiošintolla oli myös epäjumalansa. ”Joka aamu taputin käsiäni kohti aurinkoa, Amaterasu Omikami -jumalattaren vertauskuvaa, ja käännyin sitten itään kohti keisarin palatsia ja palvoin keisaria”, muistelee Masato, iäkäs japanilainen mies. Keisarin alamaiset palvoivat häntä jumalana. Häntä pidettiin poliittisesti ja uskonnollisesti ylimpänä, koska hän oli auringonjumalattaren jälkeläinen. Muuan japanilainen professori sanoi: ”Keisari on ihmishahmossa ilmenevä jumala. Hän on näkyvä Jumaluus.”

26. Mikä opetus oli tuloksena keisarin kunnioittamisesta?

²⁶ Sen johdosta kehittyi opetus, jonka mukaan ”tämän aineellisen maailman keskipiste on Mikadon [keisarin] maa. Tästä keskipisteestä meidän täytyy laajentaa tätä Suurta Henkeä läpi maailman. – – Suuren Japanin laajentaminen läpi maailman ja koko maailman korottaminen Jumalien maaksi on nyt tärkein tehtävä ja – jälleen kerran – se on ikuinen ja muuttumaton tavoitteemme.” (D. C. Holtom, The Political Philosophy of Modern Shinto [Nykyšinton poliittinen filosofia]) Siinä ei ollut mitään eroa kirkon ja valtion välillä.

27. Miten militaristit käyttivät hyväkseen Japanin keisarin palvontaa?

²⁷ John B. Noss huomauttaa kirjassaan ”Ihmiskunnan uskonnot”: ”Japanin armeija ei hidastellut tämän näkemyksen käyttämisessä hyväkseen. Se sanoi sodasta puhuessaan, että valloitus oli Japanin pyhä tehtävä. Tällaisissa sanoissa voimme varmasti nähdä johdonmukaisen lopputuloksen kansallismielisyydestä, joka on läpeensä uskonnollisten arvojen kyllästämää.” (Man’s Religions) Millaisen murhenäytelmän japanilaiset ja muutkin joutuivat kokemaan keisarin jumaluutta koskevan šintomyytin vuoksi ja siksi, että uskonto sekoitettiin kansallismielisyyteen!

28. Mikä asema šintolla oli Japanin sotaponnisteluissa?

²⁸ Japanilaisilla yleensä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palvoa keisaria valtiošinton ja sen keisarillisen järjestelmän alaisuudessa. Norinaga Moto-orin opetus ’Alistu jumalan sallimukseen mitään kyselemättä’ kyllästi japanilaisten ajattelun ja hallitsi sitä. Vuoteen 1941 mennessä koko kansa oli saatettu ryhtymään sotaponnisteluihin toisessa maailmansodassa valtiošintolipun puolesta ja ”elävälle ihmisjumalalle” vihkiytyneenä. ’Japani on jumalan kansa’, ihmiset ajattelivat, ’ja kamikaze, jumalten tuuli, puhaltaa, kun joudumme ahtaalle.’ Sotilaat ja heidän perheensä anoivat suojelusjumaliltaan menestystä sodassa.

29. Mikä sai monet menettämään uskonsa toisen maailmansodan jälkeen?

²⁹ Kun ”jumalan” kansa kärsi vuonna 1945 tappion kahden atomipommin tuhotessa Hiroshiman ja suuren osan Nagasakia, šinto joutui vakavaan kriisiin. Yhdessä hetkessä tuli voittamattomana jumalallisena hallitsijana pidetystä Hirohitosta yksinkertaisesti tappion kärsinyt ihmiskeisari. Japanilaisten usko järkkyi. Kamikaze ei ollutkaan auttanut kansaa. Tietosanakirja Nihon Shukyo Jiten sanoo: ”Yksi syistä oli kansan pettymys siksi, että sitä oli johdettu harhaan. – – Vielä pahempaa oli, että šintomaailma ei antanut mitään uskonnollisesti ajan tasalle saatettua sopivaa selitystä [tappiosta] aiheutuneiden epäilysten johdosta. Niinpä yleiseksi muodostui uskonnollisesti epäkypsä reaktio: ’Ei ole jumalaa eikä buddhaa.’”

Todellisen sopusoinnun tie

30. a) Mitä voidaan oppia siitä, mitä šinto koki toisessa maailmansodassa? b) Miksi meidän on tärkeää käyttää järjenkykyjämme palvontamme suhteen?

³⁰ Valtiošinton menneisyys korostaa sitä, kuinka tarpeellista jokaisen yksilön on perehtyä kannattamiinsa perinteisiin uskonkäsityksiin. Šintolaiset ovat voineet militarismia tukiessaan pyrkiä sopusoinnun tielle japanilaisten lähimmäistensä kanssa. Mutta se ei edistänyt maailmanlaajuista sopusointua eikä se tuonut sopusointua perheisiinkään, joiden huoltajia ja lapsia kuoli taistelussa. Ennen kuin omistamme elämäämme kenellekään meidän täytyy varmistautua siitä, kenen ja minkä asian puolesta uhraudumme. Muuan kristillinen opettaja sanoi roomalaisille, jotka olivat aiemmin antautuneita keisarinpalvontaan: ”Minä – – hartaasti pyydän teitä – – antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, mikä on pyhää palvelusta järjenkykyinenne.” Samoin kuin roomalaiskristittyjen piti käyttää järjenkykyjään valitessaan, kenelle heidän pitäisi vihkiytyä, meidänkin on hyvin tärkeää käyttää järjenkykyjämme sen ratkaisemiseksi, ketä meidän pitäisi palvoa. – Roomalaisille 12:1, 2.

31. a) Mikä on riittänyt useimmille šintouskoville? b) Mikä kysymys kaipaa vastausta?

³¹ Šintolaisilla ei heidän uskonnossaan ollut yleensä tärkeää minkään nimenomaisen jumalan tunnistaminen. Japanin uskonnonhistorian opettaja Hidenori Tsuji sanoo: ”Tavallinen kansa ei pitänyt jumalista tai buddhista kovin suurta väliä. Ihmisille ei ollut merkitystä sillä, olivatko he jumalia tai buddhia, kunhan he kuulivat anomuksia, joita esitettiin hyvän sadon, sairaudesta vapautumisen ja perheen turvallisuuden puolesta.” Mutta johtiko se heidät tosi Jumalan luo ja saamaan hänen siunauksensa? Historian vastaus on selvä.

32. Mitä seuraava lukumme käsittelee?

³² Etsiessään Jumalaa šintolaiset perustivat uskonkäsityksensä mytologiaan ja muuttivat pelkän ihmisen, keisarinsa, jumalaksi, jota kutsuttiin auringonjumalattaren Amaterasu Omikamin jälkeläiseksi. Mutta jo tuhansia vuosia ennen šintolaisuuden alkua tosi Jumala oli paljastanut itsensä eräälle seemiläiselle uskon miehelle Mesopotamiassa. Seuraava lukumme käsittelee tuota ikimuistoista tapahtumaa ja sen vaikutuksia.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 191]

Šintomyytin auringonjumalatar

Šintomyytin mukaan kauan sitten Izanagi-jumala ”pesi vasemman silmänsä ja synnytti siten suuren Amaterasu-jumalattaren, auringonjumalattaren”. Myöhemmin merien jumala Susanoo pelästytti Amaterasun niin, että tämä ”piiloutui Taivaan kallioluolaan ja sulki sisääntuloaukon isolla kivilohkareella. Maailman peitti pimeys.” Silloin jumalat laativat juonen houkutellakseen Amaterasun ulos luolasta. He kokosivat päivän sarastuksesta kieunnallaan ilmoittavia kukkoja ja tekivät suuren peilin. He ripustivat sakaki-puihin jalokiviä ja kangasviirejä. Sitten Ama no Uzume -jumalatar alkoi tanssia ja rummuttaa tynnyriä jaloillaan. Kiihkeän tanssinsa aikana hän riisui vaatteensa, ja jumalat purskahtivat nauramaan. Kaikki tämä herätti Amaterasun uteliaisuuden, hän kurkisti ulos ja näki itsensä peilistä. Kuva houkutteli hänet ulos luolasta, jolloin Voiman jumala tarttui hänen käteensä ja veti hänet esiin. ”Auringonjumalattaren säteet valaisivat jälleen maailmaa.” – New Larousse Encyclopedia of Mythology. – Vrt. 1. Mooseksen kirja 1:3–5, 14–19; Psalmi 74:16, 17; 104:19–23.

[Tekstiruutu s. 193]

Šinto – juhlien uskonto

Japanilainen vuosi on täynnä uskonnollisia juhlia, joita kutsutaan nimellä matsuri. Seuraavassa on joitakin tärkeimmistä:

▪ Sho-gatsu eli uudenvuoden juhla, 1.–3. tammikuuta.

▪ Setsubun, jossa kodeista ulos ja niihin sisään heitetään papuja ja huudetaan: ”Paholaiset ulos, hyvä onni sisään”; 3. helmikuuta.

▪ Hina matsuri eli nukkien juhla tytöille, pidetään 3. maaliskuuta. Hyllykköön pannaan näytteille entisaikain keisariperhettä esittäviä nukkeja.

▪ Poikien juhla, 5. toukokuuta; Koi-noboreja (voimaa vertauskuvaavia karppiviirejä) liehutetaan seipäiden nenässä.

▪ Tsukimi, jossa ihaillaan syksyn puolivälin täyttä kuuta ja uhrataan pieniä pyöreitä riisikakkuja ja sadosta saatuja ensihedelmiä.

▪ Kanname-sai, jossa keisari uhraa uutta riisiä lokakuussa.

▪ Niiname-sai, jota keisariperhe viettää marraskuussa, kun keisarišinton pääpappina johdon ottava keisari maistaa uutta riisiä.

▪ Shichi-go-san, joka merkitsee ”seitsemän-viisi-kolme” ja jota šintoperheet viettävät 15. marraskuuta. Seitsemää, viittä ja kolmea ikävuotta pidetään tärkeinä siirtymävuosina; värikkääseen kimonoon pukeutuneet lapset käyvät perheen pyhäkössä.

▪ Lisäksi vietetään monia buddhalaisia juhlia, joihin sisältyvät Buddhan syntymäpäivä, 8. huhtikuuta, ja obon-juhla, 15. heinäkuuta, jonka päättyessä merelle tai virralle lähetetään kelluvia lyhtyjä ”opastamaan esi-isien henkiä takaisin toiseen maailmaan”.

[Kuva s. 188]

Šintopalvoja pyytämässä jumalilta suosionosoitusta

[Kuva s. 189]

Šinto, ’jumalten tie’

[Kuva s. 190]

Joskus kokonaista vuorta, esimerkiksi Fujia, pidetään shintaina eli palvonnan kohteena

[Kuvat s. 195]

Šintolaiset kuljettavat mikoshia eli kannettavaa pyhäkköä ja yläkuvassa pitävät yllään salkoruusun (aoin) lehtiä Aoi-juhlan aikana Kiotossa

[Kuva s. 196]

Ikivihreän puun oksaan sidotun paperin tai pellavakankaan heiluttamisen ajatellaan puhdistavan ihmisen ja esineitä ja varmistavan turvallisuutta

[Kuvat s. 197]

Japanilainen ei näe mitään ristiriitaa siinä, että hän rukoilee sekä vasemmalla olevan šintohyllykön että buddhalaisalttarin edessä

[Kuva s. 198]

Keisari Hirohitoa (korokkeella) palvottiin auringonjumalattaren jälkeläisenä

[Kuva s. 203]

Nuori nainen kiinnittää ostamansa eman eli puisen rukouslaatan pyhäkköön