Rautaesiripun takaa

Minut pidätettiin neljä vuotta sitten, koska olin Jehovan todistaja. Kello kaksi yöllä minut vietiin vankilaan ja pantiin koppiin. Kopissa oli jo mies tullessani sinne, ja hän mutisi: ”En yölläkään saa nukkua; toinen mies menee, toinen tulee, ja huomenna on minun mentävä oikeuteen.” Pyysin anteeksi ja sanoin, ettei häiriö ollut minun syytäni, sekä kysyin sitten, miksi hän oli siellä. Hän vastasi olevansa rakennusurakoitsija. Hallitus tulkitsi sen seikan, että rakennusta ei voitu saada valmiiksi aikanaan, sabotaašiksi, ja niin hänet lähetettiin vankilaan. Hän sanoi, että hän oli oikeuden kannalla eikä halunnut olla missään tekemisissä politiikan kanssa, ja siitä syystä hänet oli tuotu vankilaan. Hän kysyi sitten minulta, minkä rikoksen minä olin tehnyt, mihin vastasin, että olin Jehovan todistaja ja kerroin ihmisille totuutta. Ehdotin, että jatkaisimme keskustelua jonain toisena aikana.

Seuraavana päivänä tämä rakennusmies tuomittiin useiksi vuosiksi vankeuteen. Nyt voin opettaa hänelle totuutta joka päivä, koska hän halusi tietää, keitä Jehovan todistajat ovat ja mitä he uskovat, ja hänen kiinnostuksensa lisääntyi päivä päivältä. Kolmen viikon kuluttua me emme aloittaneet yhtään ateriaa ennen kuin olimme rukoilleet yhdessä, ja toisinaan hän esitti rukouksen itse. Vähän myöhemmin hän kysyi, voisiko hän puhutella minua veljenä, mihin suostuin auliisti. Hän sanoi: ”Jonain päivänä sinä lähdet vankilasta, ja minä jään tänne ja haluaisin kärsiä aikani Jehovan todistajana.” Opetin häntä jatkuvasti, ja kun pääsimme antautumiskysymykseen, niin hän ilmoitti haluavansa tulla kastetuksi. Mutta minä vastustin sitä, koska se näytti minusta liian pikaiselta. Hän oli kumminkin järkähtämätön ja sanoi: ”Veli, sinä et ota antautumista kyllin vakavasti”, mikä hämmästytti minua hiukan. Sanoin hänelle, että jatkamme tutkimista ja jätämme asian Jehovan huomaan. Kastaminen ei voisi tapahtua täällä vankilassa, joten hänen olisi odotettava joka tapauksessa. Hän myöntyi, ja me rukoilimme yhdessä joka ilta.

Eräänä iltana tuli vanginvartija, avasi koppimme oven ja käski meitä seuraamaan itseään. Odotimme ensin jotain pahaa, mutta olimme väärässä. Hän johti meidät ovelle, avasi sen, käski astumaan sisälle ja sanoi: ”Pysykää täällä, kunnes noudan teidät jälleen, älkääkä melutko.” Hän lukitsi oven, ja siinä me seisoimme katsellen toisiamme sanomatta sanaakaan: me olimme kylpyhuoneessa! Siellä oli kaksi kylpyammetta vettä täynnä. Vankitoverini osoitti sormellaan toista ammetta ja sanoi vain yhden sanan: ”Tässä”. Minusta tuntui kuin Filippuksesta etiopialaisen seurassa. Sanoin hänelle, ettei ole helppoa olla Jehovan todistaja; on suoritettava monia velvollisuuksia ja haudattava entinen elintapansa. Hän vastasi: ”Siitä syystähän minä olen täällä.” Kaikki tämä tuli minulle melko äkisti, mutta koska hän tiesi, mitä upotuskaste merkitsi, niin hän vaati minua kastamaan hänet. Ja niin me rukoilimme Jehovaa ja pyysimme hänen siunaustaan ja johdatustaan itsellemme, ja sitten minä upotin vankitoverini veteen. Sen jälkeen ajoimme partamme ja panimme kaiken jälleen kuntoon. Hetkisen päästä tuli vanginvartija, avasi oven ja vei meidät takaisin koppiimme sanomatta sanaakaan. Kiitimme jälleen Jehovaa tästä ihmeellisestä tilaisuudesta ja jatkoimme tutkisteluamme.

Tutkistelun päätyttyä ystäväni sanoi: ”Kun sinä nyt jätät minut, minä en ole yksin, vaan Jumala on kanssani.” Kohta sen jälkeen minut vapautettiin vankilasta. Olen kirjeenvaihdossa hänen kanssaan, ja hän kehottaa aina meitä pysymään uskollisina totuudelle ja täyttämään lupauksemme sekä seisomaan lujina loppuun asti. Hän odottaa iloiten vapautusaikaansa, ja sitten hän liittyy kanssamme hyvään työhömme.