William Tyndalen Raamattu kansaa varten

OLI eräs toukokuun päivä vuonna 1530.a Saint Paulin katedraalin piha Lontoossa Englannissa oli täynnä ihmisiä. Sen sijaan että he olisivat tungeksineet kirjakauppiaiden myyntikojujen ympärillä vaihtamassa viimeisimpiä uutisia ja juoruja kuten tavallisesti, he olivat selvästi kuohuksissaan. Aukion keskellä roihusi rovio. Se ei ollut kuitenkaan mikään tavallinen nuotio. Muutamat miehet tyhjensivät tuleen koreittain kirjoja. Kysymyksessä oli kirjarovio!

Kirjatkaan eivät olleet tavallisia kirjoja. Ne olivat Raamattuja – William Tyndalen ”Uusi testamentti” ja Pentateukki – ensimmäisiä englanniksi koskaan painettuja Raamattuja. Kummallista kyllä, niitä poltettiin Lontoon piispan, Cuthbert Tunstallin, käskystä. Hän oli todellisuudessa käyttänyt huomattavan summan rahaa ostaakseen kaikki löytämänsä kappaleet. Mitä väärää Raamatuissa oikein saattoi olla? Miksi Tyndale valmisti niitä? Ja miksi viranomaiset menivät niin pitkälle saadakseen ne hävitettyä?

Raamattu – suljettu kirja

Nykyään useimmissa osissa maailmaa on suhteellisen helppoa hankkia Raamattu. Mutta tilanne ei ole aina ollut samanlainen. Vielä 1400-luvun ja 1500-luvun alun Englannissa Raamattua pidettiin kirkon omaisuutena, kirjana jota oli luettava ainoastaan jumalanpalveluksissa ja jota yksinomaan papit saivat selittää. Tavallisesti kuitenkin luettiin latinankielistä Raamattua, jota tavallinen kansa ei voinut ymmärtää ja johon sillä ei ollut varaa. Se ei siksi tiennyt Raamatusta juuri muuta kuin ne kertomukset ja moraaliopetukset, jotka papit olivat esittäneet.

Mutta tavalliseen kansaan kuuluvat eivät olleet ainoita, jotka eivät tunteneet Raamattua. Kuningas Edvard VI:n hallituskaudella (1547–1553) eli muuan Gloucesterin piispa, jonka kerrotaan saaneen selville, että 311 papista 168 ei pystynyt luettelemaan kymmentä käskyä ja 31 ei tiennyt, missä päin Raamattua ne ovat. 40 ei pystynyt muistamaan Isä meidän -rukousta ja noin 40 ei tiennyt, kenen esittämä se oli. John Wycliffe oli tosin valmistanut englanninkielisen Raamatun vuonna 1384, ja tuolla kielellä oli olemassa mukaelmia Raamatun eri osista, esimerkiksi evankeliumeista ja Psalmeista. Joka tapauksessa Raamattu oli pohjimmiltaan suljettu kirja.

Tämänkaltaisten olosuhteiden vuoksi Tyndale päätti saattaa Raamatun englantia puhuvan kansan ulottuville. ”Havaitsin miten mahdotonta oli juurruttaa mitään totuutta maallikoihin”, hän kirjoitti, ”paitsi siinä tapauksessa, että Raamattu asetettaisiin avoimesti heidän eteensä heidän äidinkielellään.”

Mutta kääntäessään Raamattua englanniksi Tyndale joutui viranomaisten vihan kohteeksi. Syynä oli se, että jo vuonna 1408 Oxfordissa Englannissa kokoontunut kirkolliskokous teki päätöksen siitä, pitäisikö tavallisen kansan antaa hankkia itselleen Raamattuja omalla kielellään henkilökohtaiseen käyttöön. Päätöksessä sanottiin muun muassa: ”Sen tähden me määräämme ja säädämme, että tästä lähin ei kukaan saa ilman valtuutusta kääntää mitään osaa Pyhästä Raamatusta englannin kielelle tai millekään muulle kielelle – – kirkosta erottamisen uhalla, ennen kuin joko hiippakunnan piispa tai, jos tapaus sitä vaatii, provinsiaalikonsiili on sen hyväksynyt.”

Yli sata vuotta myöhemmin piispa Tunstall sovelsi tätä määräystä polttamalla Tyndalen Raamatun, vaikka Tyndale oli aiemmin yrittänyt saada Tunstallin hyväksymyksen.b Tunstallin mielestä Tyndalen käännöksessä oli noin 2 000 virhettä, ja se oli siksi ”turmiollinen, pahennusta herättävä ja tuhoisa yksinkertaisten mielelle”. Mutta oikeuttiko tämä puolustus piispan polttamaan tuon käännöksen? Oliko Tyndale todella huono kääntäjä, jolla ei ollut välttämätöntä heprean, kreikan ja englannin kielten tuntemusta? Miten hyvä kääntäjä Tyndale oli?

Oliko Tyndale huono kääntäjä?

Vaikka hepreaa ja kreikkaa ei ymmärrettykään silloin yhtä hyvin kuin nykyään, Tyndale hallitsi näitä kieliä yhtä hyvin kuin useimmat hänen aikansa oppineet. Tyndalen työ erottuu muista siksi, että hän ei tukeutunut pelkästään latinankieliseen Vulgataan ja Lutherin saksankieliseen käännökseen. Hän palasi alkuperäiseen kreikankieliseen tekstiin, jonka Erasmus oli julkaissut ensimmäistä kertaa vuonna 1516. Tyndale ei myöskään unohtanut tarkoitustaan, joka oli tehdä Raamattu riittävän helppolukuiseksi tavalliselle maallikolle, jopa ”kyntöpojallekin”. Sen vuoksi hänen tyylinsä ja kielensä on yksinkertaista ja selvää, mutta kuitenkin voimakasta. Hänen eloisa rytminsä epäilemättä myös heijastaa sitä iloa, jota hän tunsi ryhtyessään tehtävään.

On siksi oikein sanoa, että ”Tyndale oli kääntäjä, jonka arvostelukyky oli epätavallisen hyvä. Vaikka hän työskenteli harvinaisen epäedullisissa oloissa, Raamatun kielten senaikaisen tuntemuksen uranuurtajana, hänen käännöksensä asettivat mallin kaikille sen jälkeen tulleille englannin kielen kääntäjille.” – Gerald Hammond, The Making of the English Bible, s. 42, 43.

Tarkka käännös

Tarkkuudessa Tyndale täytti myös korkeat vaatimukset. Esimerkiksi kääntäessään hepreasta hän yritti olla niin kirjaimellinen kuin mahdollista säilyttäen silti englannin kielessään sujuvan tyylin. Hän siirsi huolellisesti englantiin jopa sen hepreankielisen kuvailevan ilmaisun täyteläisyyden, jossa ”ja”-sanaa usein toistamalla liitetään virkkeen eri lauseita toisiinsa. (Ks. Kuningas Jaakon käännöksestä 1. Mooseksen kirjan 33. lukua, joka noudattaa Tyndalen sanamuotoa lähes kauttaaltaan.) Hän kiinnitti tarkkaa huomiota tekstiyhteyteen ja vältti lisäämästä mitään alkuperäiseen tekstiin tai jättämästä siitä mitään pois, vaikka useimmilla sen ajan kääntäjillä oli tapana esittää asia mukaillen.

Tyndalen sananvalinta oli myös huolellista ja tarkkaa. Hän esimerkiksi käytti ”rakkautta” ”armeliaisuuden” sijasta, ”seurakuntaa” ”kirkon” asemesta ja ”vanhinta” ennemmin kuin ”pappia”, kun se oli tarkoituksenmukaista. Tämä raivostutti sir Thomas Moren kaltaisia kriitikkoja, koska näin muutettiin sanoja, joita oli alettu kunnioittaa perinteen vuoksi. Kun alkuteksti vaati sanan toistamista, Tyndale noudatti sitä huolellisesti. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä hänen käännöksessään puhutaan sekä vaimon siemenen että käärmeen suorittamasta ’polkemisesta’.c

Tyndale sai myös aikaan sen, että Jumalan persoonanimi, Jehova, otettiin englanninkieliseen Raamattuun. Kirjailija J. F. Mozley huomauttaa, että Tyndale käytti sitä ”yli 20 kertaa Vanhan testamenttinsa” käännöksissä.

Tarkastellessaan Tyndalen ponnistelujen vaikutuksia ja niiden pysyviä ominaisuuksia seuraava äskeinen lausunto esittää hyvän tiivistelmän hänen työstään: ”Tindalen rehellisyys, vilpittömyys ja äärimmäinen tinkimättömyys, hänen yksinkertainen suoruutensa, hänen sanontansa lumoava yksinkertaisuus, hänen vieno musiikkinsa ovat tehneet hänen kieliasustaan arvovaltaisen, niin että se on lyönyt leimansa kaikkiin myöhempiin käännöksiin. – – Yhdeksän kymmenesosaa Hyväksytyn käännöksen [Kuningas Jaakon käännöksen] Uudesta testamentista on yhä Tindalea, ja parhaat kohdat ovat yhä hänen.” – The Bible in Its Ancient and English Versions, s. 160.

Tyndalen työ ei ollut turhaa

Selviytyäkseen viranomaisten vainosta Tyndale pakeni Euroopan mantereelle jatkamaan työtään. Mutta lopulta hänet saatiin kiinni. Hänet tuomittiin kerettiläisyydestä, ja vuoden 1536 lokakuussa hänet kuristettiin ja poltettiin paalussa. Hänen viimeinen rukouksensa oli: ”Herra, avaa Englannin kuninkaan silmät.” Hän ei saanut tietää, miten pian tilanne muuttuisi. Vajaan vuoden kuluttua Tyndalen kuolemasta, elokuussa 1537, kuningas Henrik VIII hyväksyi Matthew’n Raamattuna (Matthew’s Bible) tunnetun laitoksen. Hän määräsi, että sitä pitäisi voida myydä ja lukea vapaasti hänen kuningaskunnassaan.

Mikä tämä ”Matteuksen Raamattu” oli? Professori F. F. Bruce selittää: ”Tutkimuksissa sen on havaittu koostuvan olennaisilta osiltaan Tyndalen Pentateukista, Tyndalen kääntämistä Vanhan testamentin historiakirjoista aina 2. Aikakirjaan saakka – – Coverdalen kääntämistä muista Vanhan testamentin kirjoista ja apokryfisistä kirjoista sekä Tyndalen Uudesta testamentista vuodelta 1535.” Sen vuoksi kirjoittaja jatkaa: ”Oli merkittävä oikeudenmukaisuuden ilmaus – – että ensimmäinen englanninkielinen Raamattu, joka julkaistiin kuninkaan luvalla, oli Tyndalen Raamattu (niin pitkälle kuin Tyndalen käännös oli ehtinyt), vaikkakaan ei ollut vielä viisasta liittää Tyndalen nimeä siihen julkisesti.”

Kului vielä muutama vuosi, ja tilanne oli muuttunut alkuasetelmastamme aivan päinvastaiseksi. Kun nimellä Great Bible (Suuri Raamattu) tunnetusta käännöksestä – joka oli Matthew’n Raamatun tarkistettu laitos – julkaistiin eräs painos vuonna 1541, se määrättiin asetettavaksi Englannin jokaiseen kirkkoon, ja sen nimilehdellä oli seuraava lausunto: ”Hänen korkeutensa kuninkaan käskystä valvoneet ja tarkastaneet kunnianarvoisat isät Jumalassa: Duresmen piispa Cuthbert ja Rochesterin piispa Nicholas.” Tämä ’Durhamin piispa’ ei todellakaan ollut kukaan muu kuin Cuthbert Tunstall, entinen Lontoon piispa. Hän, joka oli niin katkerasti vastustanut Tyndalen työtä, antoi nyt hyväksymyksensä sen ”Suuren Raamatun” julkaisemiselle, joka oli pohjimmiltaan Tyndalen työtä.

Lopullinen tunnustus

Nykyään saattaa tuntua yllättävältä lukea sellaisista Raamattua koskeneista kiistoista ja sen kääntäjien vihaamisesta. Mutta ehkä vieläkin merkittävämpää on se, että ponnisteluista huolimatta vastustajat eivät ole pystyneet estämään Jumalan sanan pääsemistä tavallisen kansan käsiin. ”Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu”, sanoi profeetta Jesaja, ”mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” – Jesaja 40:8.

Tyndale ja muut tekivät työtään kuoleman varjon häälyessä heidän yllään. Mutta saattaessaan Raamatun monien ihmisten käyttöön näiden äidinkielellä he avasivat näille näkymän, eivät kuolemasta, vaan ikuisesta elämästä. Kuten Jeesus Kristus sanoi, ”tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”. (Johannes 17:3) Vaalikaamme siksi Jumalan sanaa ja tutkikaamme sitä ahkerasti.

[Alaviitteet]

[Kuvan lähdemerkintä s. 21]

Bibliothèque Nationale