Miten olemme saaneet Raamatun – osa 2

Lieskat hulmahtelivat kohti taivasta, kun leimuavaan rovioon kasattiin yhä enemmän polttoainetta. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen rovio. Voimakasta tulta ylläpidettiin Raamatuilla pappien ja prelaattien katsoessa vierestä. Ostamalla nuo Raamatut hävitettäväksi Lontoon piispa auttoi kuitenkin tietämättään kääntäjää, William Tyndalea, rahoittamaan uusia painoksia!

Mikä johti tällaiseen päättäväisyyteen taistelun molemmilla rintamilla? Tarkastelimme lehtemme aiemmassa numerossa Raamatun levittämisen historiaa myöhäiskeskiajalle saakka. Tässä osassa sarastaa uusi aikakausi, jonka aikana Jumalan sanan sanomalla ja arvovallalla olisi syvällinen vaikutus yhteiskuntaan.

Edelläkävijä ilmaantuu

Kunnioitettu Oxfordin oppinut John Wycliff saarnasi ja kirjoitti voimaperäisesti katolisen kirkon epäraamatullisia tapoja vastaan nojautuen ”Jumalan lakiin” eli Raamattuun. Hän lähetti oppilaansa, lollardit, kaikkialle Englannin maaseudulle saarnaamaan Raamatun sanomaa englanniksi jokaiselle, joka kuuntelisi. Ennen kuin hän kuoli vuonna 1384, hän pani alulle Raamatun kääntämisen latinasta oman aikansa englanniksi.

Kirkko löysi monta syytä halveksia Wycliffiä. Ensinnäkin hän tuomitsi papiston kohtuuttomuudet ja moraalittoman käytöksen. Lisäksi monet Wycliffin ihailijoista käyttivät väärin hänen opetuksiaan ja perustelivat niillä aseellisia kapinoitaan. Papisto syytti siitä Wycliffiä vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, vaikkei hän ollut koskaan kannattanut väkivaltaisia kansannousuja.

Kirjeessään paavi Johannes XXIII:lle vuonna 1412 arkkipiispa Arundel puhui ”tuosta viheliäisestä, kiusallisesta John Wycliffistä, jonka muisto on kirottu, tuosta vanhan käärmeen pojasta, antikristuksen airuesta ja lapsesta”. Tuomionsa raskauttavimmaksi perusteeksi Arundel esitti: ”Pahanilkisyytensä huipuksi hän keksi tehdä uuden raamatunkäännöksen äidinkielelle.” Kaikkein eniten kirkon johtajia raivostuttikin se, että Wycliff halusi antaa ihmisille Raamatun näiden omalla kielellä.

Muutamalla huomattavalla henkilöllä oli kuitenkin mahdollisuus lukea Raamattua kansankielellä. Yksi heistä oli Böömin Anna, joka solmi avioliiton Englannin kuninkaan Rikhard II:n kanssa vuonna 1382. Annalla oli Wycliffin englanninkieliset evankeliumien käännökset, joita hän tutki säännöllisesti. Kun hänestä tuli kuningatar, hänen suopea asenteensa edesauttoi Raamatun asiaa – eikä pelkästään Englannissa. Anna kannusti Böömissä sijaitsevan Prahan yliopiston opiskelijoita tulemaan Oxfordiin. Siellä nämä tutkivat innokkaasti Wycliffin kirjoituksia ja veivät niitä mukanaan takaisin Prahaan. Wycliffin opetusten suosio Prahan yliopistossa auttoi myöhemmin Jan Husia, joka opiskeli ja sittemmin opetti siellä. Hus teki vanhasta slaavilaisesta käännöksestä sujuvan tšekkiläisen käännöksen. Hänen ponnistelunsa myötävaikuttivat Raamatun käytön yleistymiseen Böömissä ja sen naapurimaissa.

Kirkko iskee takaisin

Papistoa raivostutti myös se Wycliffin ja Husin opetus, että ”paljas teksti” – alkuperäinen, henkeytetty Raamattu sellaisenaan – oli arvovaltaisempi kuin ”selitykset”, perinnäiset monisanaiset reunahuomautukset kirkon hyväksymissä Raamatuissa. Nämä saarnaajat halusivat saattaa tavallisten ihmisten ulottuville nimenomaan Jumalan sanan vesittämättömän sanoman.

Vilpillisesti annetun turvakirjan avulla Hus saatiin petkutettua katolisen kirkolliskokouksen eteen Konstanziin Saksaan vuonna 1414 puolustamaan näkemyksiään. Kirkolliskokous koostui 2 933 papista, piispasta ja kardinaalista. Hus suostui peruuttamaan sanansa julkisesti, mikäli hänen opetuksensa voitaisiin kumota Raamatulla. Kirkolliskokous puolestaan ei ollut kiinnostunut tästä kysymyksestä. Se että hän oli uhka heidän vallalleen, riitti heille syyksi polttaa hänet roviolla vuonna 1415 hänen rukoillessaan ääneen.

Tuo sama kirkolliskokous myös tuomitsi ja häpäisi John Wycliffin vielä kerran määräämällä, että hänen luunsa oli kaivettava esiin Englannissa ja poltettava. Tämä määräys oli niin vastenmielinen, ettei sitä noudatettu ennen kuin paavin vaatimuksesta vuonna 1428. Mutta kuten aina, tällainen kiihkeä vastustus ei laimentanut niiden intoa, jotka rakastivat totuutta. Se pikemminkin vahvisti heidän päättäväisyyttään levittää Jumalan sanaa.

Kirjapainotaidon vaikutus

Vuoden 1450 tietämillä, jolloin Husin kuolemasta ei ollut kulunut kuin 35 vuotta, Johannes Gutenberg alkoi painaa irtokirjakkeilla Saksassa. Hänen ensimmäinen suuri työnsä oli latinankielisen Vulgatan laitos, joka valmistui noin vuonna 1455. Vuonna 1495 koko Raamattu tai sen osia oli jo painettu saksaksi, italiaksi, ranskaksi, tšekiksi, hollanniksi, hepreaksi, katalaaniksi, kreikaksi, espanjaksi, slaavilaisella kielellä, portugaliksi ja serbiaksi, tässä järjestyksessä.

Hollantilainen oppinut Erasmus Rotterdamilainen valmisti ensimmäisen painetun laitoksen koko kreikkalaisesta tekstistä vuonna 1516. Erasmuksen toiveena oli, että Raamattu ”käännettäisiin kaikkien ihmisten kaikille kielille”. Hän ei kuitenkaan uskaltanut vaarantaa suurta suosiotaan ryhtymällä käännöstyöhön itse. Hänen perässään tuli kuitenkin muita rohkeampia. Huomattava mies näiden joukossa oli William Tyndale.

William Tyndale ja englantilainen Raamattu

Tyndale sai koulutuksensa Oxfordissa ja tuli vuoden 1521 tienoilla Sir John Walshin perheeseen kotiopettajaksi. Aterioilla Walshien herkkuja notkuvan pöydän ympärillä nuori Tyndale taittoi usein peistä paikallisten pappien kanssa. Hän kyseenalaisti heidän mielipiteensä asiallisesti avaamalla Raamatun ja näyttämällä heille siitä kohtia. Ajan mittaan Walshit vakuuttuivat siitä, mitä Tyndale puhui, ja kutsut papeille harvenivat eikä näitä enää otettu yhtä innokkaasti vastaan. Luonnollisesti tämä lisäsi kirkonmiesten katkeruutta Tyndalea ja hänen näkemyksiään kohtaan.

Erään väittelyn aikana yksi Tyndalen uskonnollisista vastustajista julisti: ”Parempi olla ilman Jumalan lakeja kuin paavin lakeja.” Voimme kuvitella, miten vakuuttuneesti Tyndale vastasi: ”Minä uhmaan paavia ja kaikkia hänen lakejaan. – – Jos Jumala säästää henkeni, niin ennen kuin montakaan vuotta on kulunut, panen kyntöpojan tuntemaan Raamattua paremmin kuin te tunnette.” Tyndale oli tehnyt päätöksensä. Hän kirjoitti myöhemmin: ”Kokemus opetti minulle, miten mahdotonta oli juurruttaa mitään totuutta maallikoihin, paitsi siinä tapauksessa, että Raamattu asetettaisiin avoimesti heidän eteensä heidän äidinkielellään, jotta he näkisivät tekstin ytimen, järjestyksen ja merkityksen.”

Tuolloin ei ollut vielä painettu yhtään Raamattua englanniksi. Siksi Tyndale matkusti vuonna 1523 Lontooseen pyytämään piispa Tunstallin tukea käännöshankkeelle. Hänet torjuttiin töykeästi, ja voidakseen toteuttaa tarkoituksensa hän lähti Englannista, eikä palannut sinne enää koskaan. Kölnissä Saksassa hänen ensimmäisen painajansa pajassa suoritettiin etsintä, ja Tyndale pääsi nipin napin pakoon muutama arvokas, nitomaton sivu mukanaan. Mutta Wormsissa Saksassa hänen englanninkielistä ”Uutta testamenttiaan” painettiin ainakin 3 000 kappaletta. Ne lähetettiin Englantiin, missä niitä alettiin levittää alkuvuodesta 1526. Näitä Raamattuja piispa Tunstall osti ja poltti, ja siten hän auttoi tietämättään Tyndalea jatkamaan työtään!

Tutkiminen selventää ymmärrystä

Tyndale selvästikin nautti työstään. Eräässä Raamatun historiaa käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Raamattu teki hänet onnelliseksi, ja hänen poljennossaan on jotain reipasta ja iloista, mikä kertoo hänen onnellisuudestaan.” (The Cambridge History of the Bible.) Tyndalen tavoitteena oli antaa Raamatun puhua tavallisille ihmisille mahdollisimman tarkasti ja yksinkertaisesti. Tutkimustensa avulla hän pääsi selville Raamatun sanojen merkityksistä, jotka olivat jääneet kirkon opetusten peittoon satojen vuosien ajaksi. Pelkäämättä kuoleman uhkaa sen enempää kuin voimakkaan vihollisensa Sir Thomas Moren pahanilkistä kynääkään Tyndale sisällytti tutkimustensa tulokset käännökseensä.

Koska Tyndale ei kääntänyt latinasta vaan Erasmuksen tekstin pohjalta alkukielestä kreikasta, hän valitsi ”armeliaisuuden” sijaan ”rakkauden” ilmaistakseen kreikan sanan a·gaʹpē merkityksen täydemmin. Lisäksi hän käytti ”kirkon” sijasta ”seurakuntaa”, ”synninpäästön pyytämisen” sijasta ”katumista” ja ”pappien” sijasta ”vanhimpia” (1. Korinttilaisille 13:1–3; Kolossalaisille 4:15, 16; Luukas 13:3, 5; 1. Timoteukselle 5:17; Tyndale). Nämä korjaukset vaikuttivat tuhoisasti kirkon arvovaltaan ja perinnäisiin uskonnollisiin tapoihin, kuten syntien tunnustamiseen papeille.

Tyndale piti kiinni myös sanasta ”ylösnousemus” ja hylkäsi kiirastulen ja kuolemanjälkeisen tietoisuuden epäraamatullisina. Hän kirjoitti Morelle kuolemasta: ”Kun heidät pannaan taivaaseen, helvettiin ja kiirastuleen, niin hävitetään ne todistelut, joilla Kristus ja Paavali vahvistavat ylösnousemuksen.” Tyndale viittasi tässä yhteydessä Matteuksen 22:30–32:een ja 1. Korinttilaiskirjeen 15:12–19:ään. Hän päätyi siihen oikeaan käsitykseen, että kuolleet pysyvät tiedottomina tulevaan ylösnousemukseen saakka (Psalmit 146:4; Saarnaaja 9:5; Johannes 11:11, 24, 25). Tämä merkitsi sitä, että Marian ja ”pyhimysten” rukoileminen oli aivan turhaa, koska he eivät tiedottomassa tilassaan voineet sen enempää kuulla kuin puuttua asioihin.

Tyndale kääntää Heprealaiset kirjoitukset

Vuonna 1530 Tyndale valmisti laitoksen Pentateukista, Raamatun heprealaisten kirjoitusten viidestä ensimmäisestä kirjasta. Näin hänestä tuli ensimmäinen, joka käänsi Raamatun hepreasta suoraan englanniksi. Tyndale oli myös ensimmäinen englantilainen kääntäjä, joka käytti nimeä Jehova. Lontoolainen tutkija David Daniell kirjoittaa: ”Tyndalen lukijoihin on varmasti tehnyt voimakkaan vaikutuksen se, että Jumalan nimi tuotiin uudelleen päivänvaloon.”

Pyrkiessään selvyyteen Tyndale käytti yhden hepreankielisen sanan vastineena englannin eri sanoja. Hän kuitenkin noudatti tarkoin heprean rakenteita. Siksi käännöksessä on säilynyt heprean ytimekkyys. Hän itse sanoi: ”Heprean kielen ominaispiirteet ovat tuhat kertaa lähempänä englantia kuin latinaa. Ilmaisutapa on molemmissa samanlainen, joten tuhansissa kohdissa ei tarvitse muuta kuin kääntää lause englanniksi sanasta sanaan.”

Tämä pohjimmiltaan kirjaimellinen menetelmä toi Tyndalen käännökseen heprealaisia ilmauksia. Osan niistä on täytynyt näyttää varsin oudoilta ensi lukemalta. Lopulta Raamatusta tuli kuitenkin niin tuttu, että monet noista ilmauksista kuuluvat nykyään englannin kieleen. Näitä ovat esimerkiksi ”a man after his own heart” (’mielensä mukainen mies’, kuten 1. Samuelin kirjan 13:14:ssä), ”passover” (juutalaisten pääsiäinen) ja ”scapegoat” (’syntipukki’). Lisäksi englantilaisen Raamatun lukijat tutustuivat näin heprealaiseen ajattelutapaan, mikä auttoi heitä ymmärtämään syvemmin henkeytettyä Raamattua.

Raamattu ja Tyndale papiston tuomitsemina

Mahdollisuus lukea Jumalan sanaa omalla äidinkielellä oli kiehtova. Englantilaiset osoittivat sille vastakaikua ostamalla kaikki Raamatut, jotka maahan pystyttiin salakuljettamaan, kangaspaaleiksi tai muiksi tavaroiksi naamioituina. Samaan aikaan papisto pohti asemansa menetystä, johon Raamatun mahdollinen nousu ylimmäksi auktoriteetiksi varmasti johtaisi. Niinpä tilanne muuttui yhä suuremmassa määrin elämän ja kuoleman kysymykseksi kääntäjälle ja hänen tukijoilleen.

Koska kirkko ja valtio etsivät Tyndalea jatkuvasti, hän jatkoi työntekoa piilossa Antwerpenissa Belgiassa. Silti hän käytti kaksi päivää viikossa siihen, mitä hän sanoi harrastuksekseen: toisten englantilaisten pakolaisten sekä köyhien ja sairaiden palvelemiseen. Tähän hän kulutti suurimman osan varoistaan. Ennen kuin hän sai käännetyksi Heprealaisten kirjoitusten jälkimmäisen puoliskon, muuan ystäväksi tekeytynyt englantilaismies kavalsi hänet rahasta. Tyndale teloitettiin Vilvoordessa Belgiassa vuonna 1536, ja hänen viimeiset palavat sanansa kuuluivat: ”Herra, avaa Englannin kuninkaan silmät!”

Vuoteen 1538 mennessä kuningas Henrik VIII oli omien syidensä vuoksi määrännyt, että Raamattuja oli oltava kaikissa Englannin kirkoissa. Valituksi tullut käännös oli pohjimmiltaan Tyndalen, vaikkei siitä hänelle kunniaa annettukaan. Tällä tavoin Tyndalen työ tuli niin tunnetuksi ja rakastetuksi, että se ”viitoitti useimpien myöhempien [englanninkielisten] käännösten perusluonteen” (The Cambridge History of the Bible). Tyndalen käännöksestä otettiin suoraan peräti 90 prosenttia vuonna 1611 julkaistuun Kuningas Jaakon käännökseen.

Se että Raamattu oli vapaasti luettavissa, merkitsi suurta muutosta Englannissa. Keskustelut kirkkoihin tuotujen Raamattujen ympärillä tulivat niin vilkkaiksi, että ne toisinaan häiritsivät jumalanpalveluksia! ”Iäkkäät opettelivat lukemaan voidakseen tutkia suoraan Jumalan sanaa, ja lapset liittyivät vanhempiensa seuraan kuuntelemaan.” (A Concise History of the English Bible.) Tänä aikana Raamatun levitys kasvoi merkittävästi myös muissa Euroopan maissa ja kieliryhmissä. Englannin raamattuliikkeellä olisi kuitenkin maailmanlaajuinen vaikutus. Millä tavalla se ilmeni? Entä miten myöhemmät löydöt ja tutkimukset ovat vaikuttaneet nykyisiin Raamattuihimme? Kertomuksemme päättyy sarjan seuraavassa osassa.

[Kuva s. 26]

Tyndalen ”Uusi testamentti” vuodelta 1526 – ainoa kokonainen liekeiltä säästynyt kappale

[Lähdemerkintä]

© The British Library Board

[Taulukko/Kuvat s. 26, 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Tärkeitä ajankohtia Raamatun välittymisessä eteenpäin

Yleistä ajanlaskua

Wycliff alkaa kääntää Raamattua (ennen v. 1384)

1400

Hus teloitetaan v. 1415

Gutenberg – ensimmäinen painettu Raamattu n. v. 1455

1500

Kansankielisten Raamattujen varhaisia painoksia

Erasmuksen kreikkalainen teksti v. 1516

Tyndalen ”Uusi testamentti” v. 1526

Tyndale teloitetaan v. 1536

Henrik VIII määrää kirkkoihin Raamattuja v. 1538

1600

Kuningas Jaakon käännös v. 1611

[Kuvat]

Wycliff

Hus

Tyndale

Henrik VIII