William Tyndale – avarakatseinen mies

William Tyndale syntyi Englannissa ”Walesin rajamailla”, todennäköisesti Gloucestershiressa, vaikka tarkkaa paikkaa ja päivää ei tiedetäkään. Lokakuussa 1994 Englannissa juhlittiin sitä, että oli kulunut 500 vuotta sen miehen syntymästä, joka ”antoi meille englanninkielisen Raamattumme”. Tuon teoksen vuoksi Tyndale kärsi marttyyrikuoleman. Miksi?

WILLIAM TYNDALE menestyi erinomaisesti kreikan ja latinan kielen opinnoissa. Heinäkuussa 1515, jolloin hän oli vasta 21-vuotias, hän sai filosofian maisterin arvon Oxfordin yliopistosta. Vuonna 1521 hänet vihittiin roomalaiskatoliseksi papiksi. Tuohon aikaan Saksan katolisessa kirkossa kuohui Martti Lutherin toiminnan vuoksi. Englanti kuitenkin pysyi katolisena maana siihen asti kun kuningas Henrik VIII viimein katkaisi siteet Roomaan vuonna 1534.

Vaikka englanti olikin kansankieli Tyndalen päivinä, kaikki opetus annettiin latinaksi. Se oli myös kirkon ja Raamatun kieli. Vuonna 1546 pidetyssä Trenton kirkolliskokouksessa toistettiin, että oli käytettävä yksinomaan 400-luvulta peräisin olevaa Hieronymuksen latinankielistä Vulgataa. Sitä osasi lukea kuitenkin ainoastaan sivistyneistö. Miksi Englannin kansalta piti evätä englanninkielinen Raamattu ja vapaus lukea sitä? ”Hieronymuskin käänsi Raamatun äidinkielelleen; miksemme mekin kääntäisi?” kuului Tyndalen väite.

Uskoa vaativa askel

Oxfordin ja mahdollisten Cambridgessa suorittamiensa lisäopintojen jälkeen Tyndale opetti John Walshin nuoria poikia Gloucestershiressa kaksi vuotta. Tuona aikana hän elätteli toivettaan kääntää Raamattu englanniksi, ja hänellä oli epäilemättä tilaisuus kehittää kääntäjän taitojaan Erasmus Rotterdamilaisen uuden raamattulaitoksen avulla, jossa rinnakkaispalstoilla oli sekä kreikan- että latinankielinen teksti. Vuonna 1523 Tyndale lähti Walshin perheen luota ja matkusti Lontooseen. Hänellä oli tarkoitus hakea lupa käännökselleen Cuthbert Tunstallilta, Lontoon piispalta.

Tunstallin lupa oli välttämätön, koska Oxfordissa vuonna 1408 pidetyn kirkolliskokouksen määräyksiin – niin sanottuihin Oxfordin asetuksiin – sisältyi kielto, jonka mukaan Raamattua ei saanut kääntää eikä lukea kansankielellä muutoin kuin piispan luvalla. Monia lollardeiksi sanottuja kiertäviä saarnaajia poltettiin kerettiläisinä, koska he uskalsivat rikkoa tuota kieltoa. Nuo lollardit lukivat ja levittivät John Wycliffen Raamattua, Vulgatan englanninkielistä käännöstä. Tyndalen mielestä nyt oli koittanut aika kääntää Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset kreikan kielestä uudeksi, luotettavaksi käännökseksi hänen kirkkoaan ja Englannin kansaa varten.

Piispa Tunstall oli oppinut mies, joka oli rohkaissut Erasmusta monin tavoin. Todistaakseen omat taitonsa Tyndale oli kääntänyt Tunstallin hyväksyttäväksi yhden Isokrateen puheista, vaikean kreikankielisen tekstin. Tyndale toivoi luottavaisena, että Tunstall toimisi ystävällisesti hankkeen suojelijana ja hyväksyisi hänen tarjouksensa kääntää Raamattu. Mitä piispa teki?

Miksi pyyntö hylättiin?

Vaikka Tyndalella olikin suosituskirje, Tunstall ei suostunut ottamaan häntä vastaan. Tyndalen täytyi sen vuoksi kirjoittaa ja pyytää päästä kuultavaksi. Ei tiedetä varmasti, suvaitsiko Tunstall viimein tavata Tyndalen, mutta hänen viestinsä kuului: ”Taloni on täynnä.” Miksi Tunstall tahallaan kohteli töykeästi Tyndalea?

Lutherin uskonpuhdistustyö Manner-Euroopassa sekä sen heijastuminen Englantiin huolestuttivat suuresti katolista kirkkoa. Kuningas Henrik VIII julkaisi vuonna 1521 pontevan kiistakirjoituksen, jossa hän puolusti paavia Lutheria vastaan. Paavi oli kiitollinen tästä ja antoi Henrikille arvonimen ”uskon puolustaja”.a Henrikin kardinaali Wolsey toimi myös aktiivisesti ja hävitti Lutherin kirjoittamia kirjoja, joita tuotiin laittomasti maahan. Paaville, kuninkaalle ja tämän kardinaalille uskollisena katolisena piispana Tunstall tunsi velvollisuudekseen tukahduttaa kaikki sellaiset ajatukset, jotka saattaisivat ilmaista myötätuntoa Lutherin kapinaa kohtaan. Eniten epäiltiin Tyndalea. Miksi?

Asuessaan Walshin perheen luona Tyndale oli puhunut pelottomasti paikallisen papiston tietämättömyyttä ja hurskastelua vastaan. Näihin pappeihin kuului muun muassa John Stokesley, joka oli tuntenut Tyndalen Oxfordissa. Hänestä tuli lopulta Lontoon piispa Cuthbert Tunstallin sijaan.

Tyndalen vastustaminen käy ilmi myös siitä kiistasta, joka hänellä oli erään korkea-arvoisen papin kanssa. Tämä sanoi: ”Meidän olisi parempi olla ilman Jumalan lakia kuin paavin lakia.” Tyndale vastasi seuraavin ikimuistettavin sanoin: ”Minä uhmaan paavia ja kaikkia hänen lakejaan. – – Jos Jumala säästää henkeni, niin ennen kuin montakaan vuotta on kulunut, panen kyntöpojan tuntemaan Raamattua paremmin kuin te tunnette.”

Tyndalen täytyi mennä kuultavaksi Worcesterin hiippakunnan johtajan luo tekaistujen kerettiläissyytösten vuoksi. ”Hän esitti minulle hirveitä uhkauksia ja solvasi minua”, muisteli Tyndale myöhemmin ja sanoi lisäksi, että häntä oli kohdeltu kuin ”koiraa”. Tyndalea ei kuitenkaan voitu todistaa syylliseksi kerettiläisyyteen. Historioitsijat uskovat, että kaikki nämä seikat ilmoitettiin vaivihkaa Tunstallille, jotta hänen ratkaisuunsa olisi voitu vaikuttaa.

Vietettyään vuoden Lontoossa Tyndale päätteli: ”Isäntäni Lontoon palatsissa ei ollut tilaa Uuden testamentin kääntämistä varten, mutta – – ei sitä voida kääntää missään muuallakaan koko Englannissa.” Hän oli oikeassa. Kukapa englantilainen painaja olisi uskaltanut valmistaa englanninkielisen Raamatun Lutherin työn aiheuttamassa edistyksen vastaisessa ilmapiirissä? Tyndale ylittikin vuonna 1524 Englannin kanaalin eikä palannut enää koskaan.

Eurooppaan ja uusiin vaikeuksiin

William Tyndale ja hänen kallisarvoiset kirjansa löysivät turvapaikan Saksasta. Hänellä oli mukanaan kymmenen puntaa, jotka hänen ystävänsä Humphrey Monmouth, vaikutusvaltainen lontoolainen kauppias, oli ystävällisesti antanut hänelle. Noihin aikoihin tuo lahjoitus melkein riitti siihen, että Tyndale saattoi painaa Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset, jotka hän suunnitteli kääntää. Monmouth pidätettiin myöhemmin sen vuoksi, että hän oli auttanut Tyndalea ja todennäköisesti tuntenut myötätuntoa Lutheria kohtaan. Monmouthia kuulusteltiin, ja hänet heitettiin Lontoon Toweriin, mistä hän pääsi vasta sitten, kun hän oli anonut armahdusta kardinaali Wolseylta.

Ei tiedetä tarkkaan, minne Tyndale meni Saksassa. Jotkin todisteet viittaavat Hampuriin, missä hän on saattanut olla vuoden. Tapasiko hän Lutherin? Se on epävarmaa, vaikka Monmouthia vastaan esitetyssä syytöksessä niin sanottiinkin. Varmaa on kuitenkin se, että Tyndale käänsi täyttä päätä Kreikkalaisia kirjoituksia. Missä hän saattoi saada käsikirjoituksensa painettua? Hän uskoi tuon tehtävän Kölnissä asuvalle Peter Quentellille.

Kaikki sujui hyvin, kunnes vastustaja Johannes Dobneck, joka tunnetaan myös nimellä Cochlaeus, sai tietää, mitä oli tapahtumassa. Cochlaeus kertoi heti havainnoistaan eräälle Henrik VIII:n läheiselle ystävälle, joka toimi viipymättä niin, että Quentellia kiellettiin painamasta Tyndalen käännöstä.

Tyndale ja hänen apulaisensa William Roye pakenivat henkensä edestä ja veivät mukanaan ne Matteuksen evankeliumin sivut, jotka oli jo painettu. He purjehtivat Reiniä pitkin Wormsiin, missä he saivat työnsä päätökseen. Aikanaan Tyndalen Uuden testamentin ensimmäistä painosta painettiin 6 000 kappaletta.b

Menestystä vastustuksesta huolimatta

Kääntäminen ja painaminen oli ollut ongelmallista. Vielä ongelmallisempaa oli Raamattujen saaminen Englantiin. Kirkon asiamiehet ja maalliset viranomaiset toimivat päättäväisesti estääkseen kirjojen lähettämisen Englannin kanaalin yli, mutta ystävälliset kauppiaat ratkaisivat ongelman. Raamattuja piilotettiin kangaspakkoihin ja muiden kauppatavaroiden sekaan, ja ne salakuljetettiin Englannin rannikolle ja aina Skotlantiin saakka. Tyndalen rohkeus kasvoi, mutta hänen taistelunsa oli vasta alkanut.

11. helmikuuta 1526 kardinaali Wolsey sekä 36 piispaa ja eräät muut kirkon korkeat virkamiehet kokoontuivat lähelle Saint Paulin katedraalia Lontooseen ”katsomaan, kun koreittain kirjoja viskattiin tuleen”. Niiden joukossa oli joitakin Tyndalen kallisarvoisia käännöksiä. Tuosta ensipainoksesta on nykyään jäljellä enää kaksi kappaletta. Ainoa täydellinen kappale (josta puuttuu vain nimilehti) on British Libraryssa. Ironista kyllä toinen kappale, josta puuttuu 71 sivua, löydettiin Saint Paulin katedraalin kirjastosta. Kukaan ei tiedä, miten se on joutunut sinne.

Tyndale valmisti lannistumatta käännöksestään uusia painoksia, jotka Englannin papit järjestelmällisesti takavarikoivat ja polttivat. Sitten Tunstall vaihtoi taktiikkaa. Hän sopi Augustine Packington -nimisen kauppiaan kanssa ostavansa kaikki Tyndalen kirjoittamat kirjat, myös tämän kääntämän Uuden testamentin, polttaakseen ne. Asia järjestettiin Tyndalen kanssa, jonka kanssa Packington oli tehnyt sopimuksen. Hallen Chronicle sanoo: ”Kirjat sai piispa, kiitokset Packington ja rahat Tyndale. Jälkeenpäin Uusia testamentteja painettiin lisää ja niitä tuli runsain määrin Englantiin.”

Miksi papit vastustivat niin katkerasti Tyndalen käännöstä? Kun latinalainen Vulgata pikemminkin hämärsi pyhän tekstin merkityksen, Tyndalen käännös alkuperäisestä kreikan kielestä välitti ensimmäistä kertaa Raamatun sanoman selvällä kielellä Englannin kansalle. Esimerkiksi 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvussa Tyndale päätti kääntää kreikankielisen sanan a·gaʹpē ”rakkaudeksi” ”armeliaisuuden” sijaan. Hän halusi ehdottomasti käyttää sanaa ”seurakunta” kuin ”kirkko” korostaakseen palvojia eikä kirkkorakennuksia. Viimeinen pisara kirkolle oli kuitenkin se, että Tyndale korvasi sanan ”pappi” sanalla ”vanhin” ja puhui ”katumisesta” eikä ”synninpäästön pyytämisestä” ja riisti näin papistolta sen vallan, jonka se oli itselleen ominut. Kuten David Daniell sanoo: ”Kiirastulta ei ole eikä myöskään rippiä ja synninpäästöä. Kirkon vaurauden ja voiman kaksi peruspilaria romahtivat.” (William Tyndale — A Biography.) Tyndalen käännös asetti tällaisen haasteen, ja nykyiset oppineet tunnustavat täysin sen, että hän valitsi sanansa tarkasti.

Antwerpen, kavaltaminen ja kuolema

Jolloinkin vuosina 1526–28 Tyndale muutti Antwerpeniin, missä hän saattoi tuntea olonsa turvalliseksi englantilaisten kauppiaiden keskuudessa. Hän kirjoitti siellä teokset The Parable of the Wicked Mammon, The Obedience of a Christian Man ja The Practice of Prelates. Tyndale jatkoi käännöstyötään ja käytti ensimmäisenä Jumalan nimeä Jehova Raamatun heprealaisten kirjoitusten englanninkielisessä käännöksessä. Nimi esiintyy siinä 20 kertaa.

Niin kauan kuin Tyndale viipyi ystävänsä ja hyväntekijänsä Thomas Poyntzin luona Antwerpenissä, hän oli turvassa Wolseyn ja tämän vakoojien vehkeilyiltä. Hän tuli tunnetuksi siitä, että hän huolehti sairaista ja köyhistä. Lopulta englantilainen Henry Phillips voitti ovelasti Tyndalen luottamuksen. Siitä oli seurauksena se, että Tyndale kavallettiin vuonna 1535 ja vietiin Vilvoorden linnaan, joka sijaitsi kymmenen kilometrin päässä Brysselistä pohjoiseen. Hän oli siellä vankina vuoden ja neljä kuukautta.

Ei tiedetä, kuka Phillipsin palkkasi, mutta epäilykset kohdistuvat piispa Stokesleyyn, joka poltti tuolloin Lontoossa monia ”kerettiläisiä”. Kuolinvuoteellaan vuonna 1539 Stokesley ”iloitsi siitä, että hän oli polttanut elinaikanaan viisikymmentä kerettiläistä”, sanoo W. J. Heaton kirjassa The Bible of the Reformation. Tuohon lukuun sisältyi William Tyndale, joka kuristettiin ennen kuin hänen ruumiinsa poltettiin julkisesti lokakuussa vuonna 1536.

Komissioon, joka käsitteli Tyndalen tapauksen, kuului kolme huomattavaa jumaluusopin tohtoria katolisesta Leuvenin yliopistosta, johon Phillips oli kirjoittautunut. Kolme tuomioherraa Leuvenista sekä kolme piispaa ja muita korkeita kirkon virkamiehiä oli myös katsomassa, kun Tyndale tuomittiin kerettiläisyydestä ja häneltä riistettiin hänen pappisarvonsa. Kaikki iloitsivat siitä, että hän kuoli – luultavasti 42-vuotiaana.

Tyndalen elämäkerran kirjoittaja Robert Demaus sanoi yli sata vuotta sitten, että ”Tyndale herätti koko ajan huomiota pelottoman rehellisyytensä vuoksi”. Avustajalleen John Frithille, jonka Stokesley poltatti Lontoossa, Tyndale kirjoitti: ”En ole milloinkaan muuttanut tavuakaan Jumalan sanasta vastoin omaatuntoani, enkä tekisi niin nytkään, vaikka minulle annettaisiin kaikki, mitä maan päällä on, olipa se nautintoa, kunniaa tai rikkautta.”

Niinpä William Tyndale uhrasi elämänsä antaakseen Englannin kansalle Raamatun, jota saattoi helposti ymmärtää. Millaisen hinnan hän maksoikaan – mutta miten kallisarvoisen lahjan hän antoikaan!

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 29]

VARHAISIA KÄÄNNÖKSIÄ

SE ETTÄ Tyndale halusi kääntää Raamatun kansankielelle, ei ollut järjetöntä eikä vailla ennakkotapausta. 900-luvulla oli tehty anglosaksinen raamatunkäännös. 1400-luvun lopussa Euroopassa oli ollut vapaasti saatavissa painettuja Raamattuja, jotka oli käännetty latinasta saksaksi (v. 1466), italiaksi (v. 1471), ranskaksi (v. 1474), tšekiksi (v. 1475), hollanniksi (v. 1477) ja kataloniaksi (v. 1478). Martti Luther julkaisi saksankielisen Uuden testamenttinsa vuonna 1522. Tyndale vain kysyi, miksi samaa ei saanut tehdä Englannissa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

Taustalla oleva Raamattu: © The British Library Board; William Tyndale: Principal, Fellows and Scholars of Hertford College, Oxford