Käydäänkö olympiakisat todella ”urheilun kunniaksi”?
ERÄS Olympiassa Etelä-Kreikassa yli 2760 vuotta sitten pidetty uskonnollinen juhla oli niiden Los Angelesin tapahtumien edelläkävijä, jotka todennäköisesti ovat vielä tuoreessa muistissasi. Tuo uskonnollinen juhla järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi, jumalan jonka uskottiin hallitsevan Olympos-vuorella. Siitä ovat saaneet alkunsa olympiakisat, jotka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 776 eaa. Antiikin Kreikan kaupunkivaltiot lähettivät parhaat urheilijansa sinne kilpailemaan joka neljäs vuosi.
Tätä perinnettä vaalittiin aina vuoteen 393 ya. asti, jolloin antiikin olympiakisat pidettiin viimeisen kerran. Seuraavana vuonna ”kristitty” keisari Theodosius kielsi kaikki pakanalliset (ei-kristilliset) tavat Rooman valtakunnassa. Kuinka siis on mahdollista, että olympiakisoja järjestetään vielä nykyäänkin?
1800-luvun lopulla nuoreen ranskalaiseen pedagogiin, Pierre de Coubertiniin, teki vaikutuksen urheilun osuus englantilaisissa kouluissa. Hän oli vakuuttunut siitä, että tasapainoiseen koulutukseen tulisi sisältyä myös urheilua. Myöhemmin, kuten eräs hänen elämästään kertova kirjoittaja mainitsee, ”olympiakisojen [henkiin herättämisestä] tuli hänelle suorastaan pakkomielle”. Coubertin ajoi asiaansa menestyksellisesti, ja vuonna 1896 olympiakisat herätettiin henkiin Ateenassa, kuten odottaa sopikin.
Coubertin ajatteli, että joka neljäs vuosi järjestettävät kisat muun muassa edistäisivät maailman rauhaa. Siinä hän kuitenkin osui pahasti harhaan. Vuoden 1896 jälkeen kisat on jouduttu kahdesti peruuttamaan molempien maailmansotien vuoksi, ja poliittiset seikat ovat usein aiheuttaneet niissä sekaannusta. Vuonna 1974 Kansainvälisen olympiakomitean silloisen puheenjohtajan lordi Killaninin oli pakko sanoa: ”Vetoan joka ikiseen urheilijaan, etteivät he tulisi olympiakisoihin, jos he haluavat käyttää urheilua poliittisiin tarkoituksiin.”
Vuosina 1976 ja 1980 hänen neuvoaan noudatettiin aivan päinvastaisista syistä, sillä monet kansat boikotoivat kisoja nimenomaan kiinnittääkseen huomiota poliittisiin epäkohtiin. Moskovan olympiakisojen päätyttyä vuonna 1980 lordi Killanin esitti sitten toisen vetoomuksen: ”Pyydän hartaasti kaikkia maailman urheilijoita yhdistymään rauhassa ennen kuin jokin suurtuho iskee – –. Olympiakisoja ei saa käyttää poliittisiin tarkoituksiin.” Se että nämä vetoomukset ylipäänsä täytyi esittää, osoittaa jo sinänsä, millaisen uhan politiikka muodostaa olympia-aatteelle. Monien sosialististen maiden jääminen pois Los Angelesin olympiakisoista vain vahvistaa tätä tosiasiaa.
”Urheilun kunniaksiko”?
Perustuivatko antiikin olympiakisat sitten välttämättä urheilumieleen ja rehelliseen kilpailuun? Arvostellessaan erästä olympiakisoja käsittelevää kirjaa englantilainen kirjoittaja ja tutkija Enoch Powell huomautti: ”Ne olivat pääosin epärehellisiä ja epäurheilijamaisia. Pelillä ei sinänsä ollut merkitystä, vaan ainoa, mikä merkitsi jotain, oli voitto. Ei ollut mitään muita sijoja, vaan voitto, vaikka se olisikin saavutettu sääntöjä rikkomalla – – oli yhtä hyvä voitto kuin mikä muu tahansa. [Kisat] olivat raakoja ja vaarallisia.” Kirjassa todetaankin: ”Kilpailijat rukoilivat ’joko [voiton]seppelettä tai kuolemaa’.” – The Olympic Games: The First Thousand Years.
Nykyajan olympiakisoilla on ainakin pinnalta katsoen puhtaammat vaikuttimet. Olympiajulistuksessa nimittäin todetaan: ”Tärkeintä olympiakisoissa ei ole voitto vaan osallistuminen, niin kuin ei elämässäkään tärkeintä ole voitto vaan kamppailu. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpa.” Joku urheilijoista toistaa olympiavalan kaikkien kisojen avajaisissa olevien nimissä. Sen laatija on Coubertin ja siinä sanotaan: ”Me vannomme, että otamme osaa olympiakisoihin rehellisesti kilpaillen ja niiden sääntöjä kunnioittaen sekä tahtoen osoittaa oikeata urheilumieltä oman maamme ja urheilun kunniaksi.”
Tuo kaikki tosin kuulostaa hyvin ylevältä, mutta siinä on jonkin muun aikakauden sointi. Millainen on todellisuus nykyään? Heijastettiinko näitä ihanteita todella Los Angelesissa, jossa tuhannet urheilijat kamppailivat muutamasta sadasta kultamitalista? Kilpailivatko he Coubertinin alkuperäisten ajatusten mukaisesti? Mikä todellisuudessa saa kansat osallistumaan olympiakisoihin? Onko niiden vaikuttimena urheilumieli ja rehellinen kilpailu? Edistävätkö kisat merkittävästi kansainvälistä rauhaa ja ystävyyttä? Vai ovatko ne vain yksi poliittisen taistelun näyttämö?
[Kuva s. 5]
Antiikin olympiakisat olivat ”pääosin epäurheilijamaisia – –. Ne olivat raakoja ja vaarallisia”